lauantai 12. heinäkuuta 2014

Pupu pöksyssä ja jäistä gepardia...

Perjantai.

Torstaina poikien pakkaus autoon ja auton nokka kohti mummilaa. Nopeasti visiitti vielä ensin kangaskaapille ja sokkona muutama trikoo,  resori ja jc matkaan.... sekä avaustaan odottava paketti Emeli - designilta.

Perjantaiaamuna sitten paketin avasin ja ekana reaktiona oli tyrmistys: eläinkuosit ei vaan iske. Toinen ajatus oli että onneksi sentään turkoosia, kun myös keltaista ja pinkkiä versiota tästä kankaasta olemassa on. Poika kuitenkin kankaaseen tykästyi ja lopulta ilmoitti haluavansa shortsit... ei siis muuta kuin mukana olleet trikoot esiin ja miettimään.


Tällaiset sitten valmistuivat illan aikana. Hieman lisähaastetta tuli siitä, että huomasin unohtaneeni kaikki kaavat lähtöhässäkässä kotiin.


Ekana syntyivät pupupöksyt juniorille. Kaava mallinnettu OBn baboonia mukaillen, lahkeen pituus niin, että kangas hiukan edes polvia kontatessa suojaa. Oon ihan rakastunut tähän malliin, ihan parhaat kesäpöksyt tuolle 10,5kk ikäiselle!


Kankaana siis Majapuun Taikurin apulaiset, sekä Emeli designin Leo-luomujersey.


Isoveikan housut on mallinnettu ihan vaan miikkarin housuja hyödyntäen. Suunnittelu on herran omaa käsialaa, eli toiveena oli polvien yli tulevat housut työkonekankaasta ja gepardia sitten vyötärölle, puntteihin ja taskuun. Ja taskuun piti saada kurkkaamaan pupu.


Tallanen pupu sinne sitten hyppäsi.


Päivän aikana isompi poika huomasi pöydältä mummin lukulasit ja totesi samantien että mummin kuuluu saada samistelupipo kun sillä on kerran siniset kepartilasitkin. Joten ei muuta kuin jäljentämään aikaisemmin tehdystä lippapiposta kaava ja pipohommiin. Tälläkertaa yksinkertaisena, hiukan kevyempi versio kesäpäiviin.


ja pakko laittaa vielä kuva siitä ainoasta koneesta joka käytössä nyt oli. Hyvin pelittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti