sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Helpon vappupuvun metsästys...

Annoin luvan päästää itseni helpolla tänä vuonna ja ostin isommalle pojalle valmiin batman-puvun vappurientoihin. Koska kyse oli hyvin joustavasta kankaasta, päätin ottaa koon tavallista pienemmän puvun. Kannoin kotiin siis puvun koossa 128. Kotona eskarilainen halusi oitis pukua kokeilla. Se homma päätyi nopeasti kyyneliin, sillä puku oli niin iso, että olisi helposti mahtunut minullekin...

Päätin purkaa puvun ostin ja ommella sen uusiksi. Lopulta vain olkasaumat jäivät alkuperäisiksi...



Purin siis aivan kaikki saumat olkia lukuunottamatta. Tämä kuva oli vasta alkua



Ensin istutin takasaumaan vetoketjun ja samalla otin saumaa sisään reilu 5cm kummaltakin puolelta



Sen jälkeen oli sivusaumojen vuoro. Niistä kavensin kiilamaisesti myös 5cm kummassakin kyljessä



Lyhensin olkaa ja nostin hihan alkamaan n 7cm ylempää (ompelin hihan ensin 5cm sisemmälle, ja lopulta vielä nostin hihaa uudestaan parilla sentillä


Hiha itsessään kaventui kauttaaltaan n 3cm:lla


Seuraavaksi oli housuosan vuoro. Haarasaumasta kavensin kaikkiaan reilut 10cm sekä edestä että takaa, yhteensä siis yli 20cm. Lahkeiden sisäsaumoista kavensin n 5cm


Lopuksi lyhensin vielä housuja reilusti kummastakin päästä: vyötäröltä lyhensin yli 15cm, ja saman verran lähti myös lahkeiden suista. Yhteensä pituutta lähti siis yli 30cm!


Lopulta sain kuin sainkin puvun pojalle sopivaksi. Päädyin kaikki muutokset  tekemään niin, että jätin ylimääräiset kankaat saumanvaroihin. En siis leikannut mitään pois.

Pakko ihmetellä että miten alkuperäinen puku oikein on katsottu olevan kokoa 128. Tai miten on mahdollista ottaa koon 128 puvusta pois ympärysmitasta 20cm ja pituudesta reilut 30cm ja saada se sen jälkeen olemaan enää vain hieman liian iso koon 134 vaatteita käyttävälle?

Ei ollut ihan niin helppoa tämä valmiin naamiaispuvun ostaminen kuin mitä olin ajatellut... Mutta kannatti lopulta!



Kisumekko

Edellisen postauksen synttärit vietettiin kissateemalla ja kutsu sisälsi kehoituksen myös pukeutua kissamaisesti. Pojat eivät asiasta innostuneet, joten päätin olla se, joka meidän perheestä kantaa kortensa kekoon...


Olikohan viime syksynä kun käsityömessuilta ostin tätä käpysen kissatrikoota. Ajatuksena oli tehdä pojille paidat, mutta vaikka messuilla kangasta pääsinkin hipelöimään, en kuosin kokoa ollut käsittänyt aivan oikein. Ei pienintäkään mahdollisuutta saada kissaa mahdutettua paidan etukappaleelle. Niinpä kangas jäi odottamaan muita ajatuksia.

Nyt tämä muuntui sitten mekoksi. En ole ollenkaan mekkoihminen, mutta tästä tuli kyllä hauska. Kaavana jälleen miw-muokkaus.


Kisu sai mirrinkin kaulaansa.


Tulipa väsättyä korttikin lahjan kaveriksi.


maanantai 18. huhtikuuta 2016

Meow!

Saimme jälleen synttärikutsun tälle viikolle. Hassua miten nopsaan aika kuluu.  Juurihan vasta tein frozen-teemaista laukkua 6v tytölle lahjaksi, ja nyt hän jo täyttää 7.
Tällä kertaa juhlien teemana ovat kissat, joten siitä lähdettiin lahjaa kehittelemään...




Päätin tehdä tytölle tunikan kissa-aiheella. Eräs kokeilua odottanut juttu ovat mandala-kuvat, joten sellaista päädyin väsäilemään. Ilman Silhuette Cameota en olisi kyllä tähän hommaan lähtenyt lainkaan. Ensimmäisellä leikkuukerralla terä jäi liian pintaan, eikä kuva kuin vain kevyesti piirtynyt kalvolle. Toisella kertaa sitten lisäsin syvyyttä ja kerrankin onnistuin jopa olemaan leikkaamatta suojakalvoa.
Sen jälkeen alkoikin se mielenkiintoinen osuus: ylimääräisten kalvopalojen pois nyppiminen....




Hieman vajaa kaksi tuntia myöhemmin kuvio oli valmis... Puuha oli itse asiassa varsin rentouttavaa.






Kisu pääsi koristamaan koon 134 tunikaa. Kaavana OBn Carrot Muffin (4/11). Noshin puuterin väristä farkkujerseyta sekä aniliiinin väristä puuvilla-elastaanijerseyta.




Toivottavasti saaja pitää.



Posted via Blogaway


lauantai 9. huhtikuuta 2016

Välikausiasua eskarilaiselle

Pääsiäisenä oltiin poikien kanssa viikko Ylläksen upeissa maisemissa. Sieltä kotiutuessa oli keli muuttunut kotona selvästi keväiseksi ja jälleen oli edessä sen tosiasian kohtaaminen, että pojista isompi on venynyt kaikista välikausivaatteistaan ulos. Takki meni vielä jotensakin päälle, mutta housuista ei puhettakaan. Ei siis auttanut muu kuin lähteä korjaamaan tilannetta. Onneksi juuri pari viikkoa sitten tuossa oikeastaan naapurissa oli myynnissä Reiman ulkovaatekankaita uloskantohintaan, eli kaapista löytyi mukava määrä projektiin tarvittavia materiaaleja...


Koskapa housut olivat se akuutinpi tarve, kävin niiden kimppuun ensin. Kaavaksi valitsin Windy Days ulkoiluhousukaavan (OB 4/15). Siinä isoin koko on 122, mutta koskapa meillä herra on varsinainen kukkakeppi, päädyin vain pidentämään lahkeita. Lopputulos on jossain kokojen 134 ja 140 välillä. Kankaat siis Reimalta, softshellia beigenä ja oranssina.


Pari päivää housujen jälkeen valmistui myös takki. Kaavana samaisen lehden Warm Inside jonka koko 122 koki saman pidennystoimenpiteen hihojen ja helman suhteen. Huppu on irrotettava, kiinnitys kuudella nepparilla. Hihoissa resorit sekä tarranauhalla varustetut tampit. Tuulilista, taskujen suut, kauluksen sisäpinta sekä hupun alavara ovat siniharmaata windstopper fleecea, takki muutoin oranssia softshellia.


Se iso juttu takissa ovatkin sitten Nämä: kolme kappaletta heijastavalla vinyylillä toteutettua loharia. Kyseessä on tietenkin iki-ihana Yön Raivo, Hampaaton, kolmella eri tyylillä kuvattuna. Suurin siluetti löytyy selästä, kasvokuva oikeasta hihasta, ja tyylitelty leffalogo sitten rinnasta.


Istuu ihan mielettömän hyvin tälle meidän hoikkeliinille. Eikä varmasti tule samanlaista heti vastaan.