lauantai 28. helmikuuta 2015

Yksi pieni elefantti marssi näin...

Joskus viime kesänä/syksynä tilasin Noshin norsu interlockia useassa värissä, tarkoituksena tehdä unihaalareita juniorille. Jostain syystä se kuitenkin jäi ja lykkääntyi aina vaan. Nyt vihdoin kankaat kaapista otin ja päätin lopulta nuo suunnitellut haalarit tehdä.

Vaan mitä huomasinkaan? Koon 92 kaavat eivät millään korkeutensa puolesta asettuneet kankaille jotka oli ostettu koon 68/74 haalareita varten. Kumma juttu.... Ei siis auttanut muu kuin miettiä homma uusiksi.


Lopputulos on tässä, ja olen aivan rakastunut tähän malliin! Eli OBn elephant march pohjana, mutta suurennettuna kokoon 92 (koot loppuvat kaavassa kokoon 80). Ja haalari tämä on edelleen, vaikutelma kaksiosaisuudesta on hämäystä. Meillä herra haluaa aina nukkua sukat jalassa, ja nukahtamisvaiheessa ne sitten aina salaperäisesti jalasta vahingossa lähtevät. Lopputuloksena huuto ja vaatimus saada sukat takaisin. Siksipä terällinen haalari on aivan loistava ratkaisu meillä edelleen, tässä koossa ei vaan kaupasta tai kaavoilta sellaisia oikein löydy.


Takana siis vetoketju aivan kuten alkuperäisessä mallissakin. Edessä ollessaan vetoketju tuppaa öisin aukeamaan itsestään ja puku herkästi poistumaan päältä, sama koskee kaksiosaisen yöppien housuja. Kysyttäessä kuka vetskarin on aukaissut tai housut pois ottanut, osoittaa poika itse aina sängyn reunassa roikkuvaa pupusoittorasiaa... 


Hiukan olisi tuon vaakasauman ehkä voinut tehdä ylemmäs, mutta katsotaan mihin asettuu kun kasvunvara häviää.


Tämä oli toinen malli jonka muokkasin, mutta ei kuitenkaan niin kiva.


Herralle itselleen kelpasi kyllä.


Norsuinterlockien tapaan myös dots-jersey on Noshia. 


"Ison pojan yöpät" on niiiiin kova juttu!


Myös tämän käpysen pyyt pivossa -jerseyn olen aikanaan ostanut yöppäkäyttöön.... Koki siis nyt saman kohtalon kuin norsut.


Loving it!

Sylvan huutis osa II

Laukkujen lisäksi tuli Sylvan huutokauppaan tehtyä myös pari vaatetta.


Aikuisten kansio näytti jäävän kovin tyhjäksi ja niinpä päätin tekaista sinne pikaiseen yhden tunikan vielä viimeisenä iltana. Kaavana Farbenmixin Shelly koossa L. Kauluksen leikkelin ihan vain summissa, ideana että teen sen verran korkean savupiipun että se toimii myös kevyenä huppuna.


Kankaana Majapuun harmaa/ruskea Retrock-jersey yhdistettynä viininpunaiseen jerseyhin. Viininpunaista löytyy siis sisäpuolelta kauluksesta, hihansuista sekä helma"resorista".


Poikien/unisex kansioon tein yksinkertaisen bodyn. Kisuliini-kaava koossa 80. Napit takana raglan-saumassa. Limenvihreä jersey on Marimekolta, lila resori Noshilta.


Edessä on MDPn mustasta glitter-kalvosta leikattu mehiläinen.

Million minions.....

Viime vuoden puolella itse ilkimyksen pienet apulaiset hyökkäsivät monen ompelijana kangaskaappiin länsinaapurin puolelta, mutta itse en niille lämminnyt. Kuosi tuntui kauhean sekavalta. Kunnes nyt sitten vuoden alussa isommalla porukalla järjestettiin kimppatilaus digiprintteihin Ruotsin puolelta. Ja niin eksyivät minionit lopulta tännekin. Ja voi että ne on hauskoja...


Yläosa kummallekin pojalle samalla yhdistelmällä: minionit sekä Noshin raidat.


Isommalle pojalle railway stripes taskun kera koossa 122.


Juniorille kisuliini koossa 92. Tällä kertaa napitus siirtyi nappilistalle keskietuun.

Paidat ehtivät olla herrojen päällä menestyksekkäästi kokonaista yhden päivän ajan. Päiväkodista hakiessa isompi ilmoitti, että seuraavana päivänä hän haluaa olla "kokosamikset" pikkuveljen kanssa, "äiti sun pitää tehdä meille kanssa housut ja sukat näihin!"
Noh, sukkia en luvannut, mutta pakkohan se oli housut herroille tehdä.


Kaava kummassakin käytännössä sama, eli muokattu Salmien pohjalta. Isommalla koko 122, pienemmällä 92.


Kangas Selian unelmanpehmeää taustalta harjattua petroolin väristä joustokollegea.


Päällä näyttävät paljon paremmilta, joskin isomman herran vyötäröresori pitää vielä kaventaa.....

Hei! Olen Olaf ja tykkään lämpimistä haleista!

Isompi poika kävi ukin ja mummin kanssa katsomassa Helsingissä Disney on Icea kuun puolivälissä. Koskapa tiesin shown aiheen olevan tänä vuonna ainakin osittain Frozeniin liittyvä (ja tuo on tällä hetkellä pojan lemppari elokuva), niin tokihan pojalle piti paita tehdä myös sitä mukaa.


Kaavana ottobren railway stripes koossa 122. Sininen trikoo taitaa olla kankaita.comista, hihat ja kauluksen kanttaus puolestaan Noshin tumman harmaata farkkujerseyta.


Olaf toteutettu MDP suppliesin silityskalvoilla. Valkoinen glitz flexia, eli kimaltaa jonkin verran, muut värit normaalia hotfixia. Rajat kangastussilla.


Tuo reissu osui niin, että isommalta pojalta jäivät päiväkodin ystävänpäiväjuhlat väliin. Juniori niihin kuitenkin ehti, ja koska päivän teema oli pukeutuminen punkkiin tai punaiseen, niin pakko oli body taas tehdä. Tuttu kisuliini kaavana, koko 92. Kankaista pinkki Tiikeri-jersey Käpyseltä, harmaa farkkujersey Noshilta.

perjantai 27. helmikuuta 2015

Tampereen alueen helmihaaste

Paikallisessa ompeluryhmässä on tarkoituksena nyt koko vuoden ajan pyörittää jokin ompeluhaaste jokaiselle kuukaudelle. Tammikuun haaste jäi kiireiden vuoksi itseltä väliin, mutta helmikuun haaste valmistui.

Tällä kertaa haasteensa oli kyse inspiraatiosta. Jokainen osallistuja sai toiselta osallistujalta kolme sanaa tai kuvaa joista inspiroitua, ja kolmesta vähintään kaksi piti löytyä sitten valmiista ompeluksesta.  Oma inspiraationi tuli Sirpalta kolmen sanan muodossa: neula, valo ja neliö....


Tämä syntyi varsin pienellä mietinnällä...

OBn kisuliinin mukaan saksittu body koossa 92. Tähtikangas interlockia, eli hiukan paksumpaa eikä niin palautuvaa kuin elastaanijersey.


Kuva silityskalvolla.


Aikaa jäi vielä reilusti, joten lopulta syntyi vielä tämäkin. Kirkkaan keltainen jersey kaikista.comista, hihat puolestaan Noshia.


Silityskalvoja, sakset, pinsetit ja silitysrauta... Niistä syntyi tämä Yoshi.

Perjantaiveivi by Tikkaus ja Tarvike

Eilen oli jälleen ylläriveivin aika. Itsellä on perjantai on pelit jääneet nyt kovin usein väliin, mutta tällä kertaa päätin taas osallistua. Ei siis muuta kuin salaperäinen paketti tilaukseen ja postia odottamaan.


Perjantai aamuna paketista paljastui farkku/perhoskuvioista digitrikoota, kaksi eriväristä organzanauhaa sekä kukkanappeja. Ei mikään helpoin lähtöasetelma kahden pojan äitille, etenkin kun kankaan koko oli sellainen ettei oikein itsellekään viitsinyt ruveta vaatetta yrittämään.

Lopulta inspiraatio kuitenkin iski. Niinpä mukaan lähdettiin lisäämällä digiprintin kaveriksi hiukan musta/kultaista joustofarkkua, tummaa aniliinia vuorisilkkiä, vahvaa tukikangasta, purjerenkaita sekä vetoketju ja kolme T-solkea...


Kolme tuntia kului aikaa (tuosta 45min purjerenkaiden kanssa taistellessa kun oikeita kiinnitys välineitä ei löytynyt millään), ja lopputuloksena syntyi kesäkassi.


Vuorissa vetoketjullinen piilotasku, muuten ihan vaan perusolkalaukku.


Katsotaan muutanko jossain vaiheessa nyörityksen hiukan rauhallisemmaksi.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän salaisia ystäviä

Savassa järjestettiin taas salainen ompeluvaihto, joten tottakai mukaan piti lähteä. Päätin osallistua kahdella paketilla, eli kumpikin poika meillä sai myös oman pakettinsa...

Ensimmäinen kahden ompeluksen setti lähti koossa 128 pienelle eskarissa olevalle tytölle. Lempiväriksi äiti mainitsi turkoosin, mutta kertoi että siihen ei oikein enää tyttö halunnut pukeutua kun päikkykaverit ovat sanoneet sen olevan poikien väri. Myös prinsessat kuitenkin ovat tärkeitä. Päätin noihin tietoihin tarttua.

Ensin tarkoituksena oli tehdä peplum-paita ja sille kaveriksi leggarit. Leggareita varten piirin jo kuvankin pinkille trikoolle, mutta jotenkin ajatus leggareista ei vaan muotoutunut kokonaiseksi, jokin tuntui olevan aina pielessä. Niinpä lopulta leggarisuunnitelman hylkäsin ja päätin sen sijaan yksinkertaistaa peplumia ja tehdäkin sen kaveriksi kevättakin isolle tytölle...


Kaavana OB 1/15 malli Filmstar. Helman pituutta ja mallia hiukan taisin muokata.


Etu kappaleiden reunat menevät hiukan päällekkäin, ylhäältä enemmän kuin alhaalta


Päällikankaana Ikean mustavalkoinen paksu puuvilla, vuosina EKn viininpunainen vuorisilkki. Väliin lisäsin vielä kerroksen joustofroteeta ylimääräiseksi lämmikkeeksi.


Napit ovat puisia kukkia


Hankalin kohta olivat taskut, jotka kuitenkin varsin hyvin onnistuivat.


Ja vyötäröllä vielä vyö solmimista varten.


Tää onnistui omasta mielestä niin hyvin, että lähes harmitti ettei kotoa käyttäjää tällaiselle löydy!


Seuraksi lähti peplum-paita, kaava samasta Ottobresta kuin takkikin. Kangas EKn delfiini di golfkenttiä. Ajatuksena oli yhdistää turkoosi "poikien" väri tuttömäisessä kuosissa tyttömäiseen kaava malliin, ja mielestäni tämä onnistui. Toivottavasti lempiväri siis tulee uudestaan vaatekäyttöön ilman kaverien kiusaamista.

Toinen paketti lähti 9kk-ikäiselle tytölle. Teki mieli hyppiä riemusta kun tämä selvisi, sillä olin jokin aika aikaisemmin törmännyt netissä upeaan mekkobodyyn joka laittoi harmittamaan kun omille pojille ei oikein sellaista viitsi tehdä.


OBn kisuliini-kaavaa lähdin muokkaamaan, koko 74.


Suklaanruskea ja puuterin värinen trikoo molemmat EKsta.


Tässä näkyy bodyn rakenne: eli alla puuterinvärinen kisuliinin mukainen tavallinen body jonka päällä sitten erillinen ruskea mekko. Hihansuun korkeudelta osat ovat identtiset ja sen jälkeen mekon helma levenee. Hihat ovat yksinkertaiset ja kappaleet ovat kiinni toisissaan kaula-aukosta sekä hihansuista. Toisella omalla on napitus.


Mekon edustaessa iso rusetti, nauhat on applikoitu.


Tämä lähti pakettiin mekkoa saattamaan. Nallukkaa hiukan jännitti reissuun lähteä, joten kirjoitin hänen puolestaan mukaan pienen kortin. Siinä nallukka kertoi olevansa kovin vähäruokainen ja pitävänsä kovista halauksista. Nallukka toivoi myös löytävänsä uuden kodin ja lämpimän työpaikan itselleen... Ja rusetinkin nalle sai vielä kaulaansa.

Meille kotiutui myös kaksi pakettia, kummallekin pojalle omansa.


Isompi poika sai punaisen hupparin, joka päällä olisi halunnut nukkuakin


Selässä applikoituna tutun hahmon piirteet.


Lisäksi tuli "maailman ihanin ja paras apinapipo", joka päässä herra oikeasti nukkui ekan yön. Muita pipoja ei päähän nyt ole suostunut laittamaan.


Juniori puolestaan sai velouriset housut ja ihanan pirteän liivin.


Liivi on etenkin aivan mainio, sillä herra itse käärii vihansa aina kyynärpäihin...


Nää on aina yhtä hauskoja! Iso kiitos salaisille ystäville!