torstai 27. helmikuuta 2014

Tuubihuivi jujulla

Hiihtolomaa ollaan poikien kanssa viettämässä mummin ja ukin luona ja tietysti tuli jokunen kangaskin pakattua mukaan. Ne tulikin kaikki leikeltyä paloiksi ja saumuroitunakin jo ovat. Resorit jätin kotiin, joten nyt joutuvat odottamaan kotiinpääsyä puolivalmiina.

Yksi mukaan nappaamistani kankaista oli lillestoffin pingviini ja se leikkautui samistelupaidaksi ja -bodyksi pojille. Mummi ihastui kankaaseen ja niinpä jäljelle jäänyt kappale muotoutui hänen toiveestaan tuubihuiviksi. Pikkaisen kapea oli tuo kappale,  joten jouduin tekemään kaksi sivusaumaa ja siltikin tuubista olisi tullut hiukan tavallista kapeampi. Niinpä lähdin penkomaan äitini suppeaa kangaslaatikkoa ja sieltä sitten löysin vähän lykralta vaikuttavaa tumman sinistä joustavaa kangasta. Siitä sitten tuli tuo puuttuva pätkä...
 

Huivia päätyi koristamaan myös saumoihin ommeltu rusetti


Tästä tuli hauska ja mielestäni tuo tummansininen kaitale rusetteineen tekee huivista hiukan aikuismaisemman.


tällaisen voisi tehdä itsellekin...

maanantai 24. helmikuuta 2014

"Vanhaa" Noshia saksittuna uuden tieltä

Nosh Organicsin uuden kauden mallisto julkaistiin jokin aika sitten ja uuden malliston lisäksi uutta löytyi myös kotimyyntiedustajista. Vanha tuttuni Hämeenlinnan ajoilta, Katja, oli kouluttautunut Hämeen seudun edustajaksi ja niinpä nyt onkin tilausten tekeminen lähes liian helppoa.

Itselläni on Nosh-kutsut sovittuna maaliskuun loppuun, mutta sain Katjalta viestiä, että uusia kankaita on myyty todella paljon, ja että osa alkaa jo olla lopussa. Niinpä sitten tilasin noita ihanuuksia jo itselleni. Se vain tarkoitti sitä, että oli pakko tehdä kangaskaappiin tilaa... ja mitäs muuta sitä Noshin tieltä käyttäisi kuin Noshia.

Ekana valmistui nyt kolme bodya juniorille. 


Ekassa kaavana Ottobren warmly wrapped (6/2013), koko 74. Kävyt saivat kaverikseen joustofroteisen kurre-applikaation. Oravan malli on otettu Noshin talvikauden kurre-kankaasta.





Isoveljelle on ttulossa kääntöpusero sukellusveneistä, ja sinistä kangasta jäi hiukan yli. Niinpä tein bodyn siitäkin.


Kaavana Ottobren trikoobody (1/2006), koko 74. Kankaana Noshin submarines. Kauan mietin, että miten bodya hiukan muokkaisin, ja sitten päätin hakea ajatuksen uudelta kaudelta. Niinpä sukellusveneiden joukkoon seikkailemaan päätyi yksi iloinen valas.



Ja koskapa tilauksen mukana pitäisi olla myös sinisiä norsuja, pääsivät oranssit jo bodyyn marssimaan.


Kolmas body päätyi samantien pikkuherran päälle. Kaavana jälleen OBn warmly wrapped ja kankaana Noshin oranssit norsut. Rinnassa applikoituna sitten vielä yksi isompi norsu...




 Nämä on valmiina tällä hetkellä, leikattuna on vielä pari pikku miehen yöppää, isoveikalle kääntöpusakka sukellusveneistä, ja kettukarkkeja sekä pojille että allekirjoittaneelle....

Inspiraatio arjen väreistä

Perjantaina veivattiin Savassa jälleen, tällä kertaa inspiraatio haettiin arjen väreistä, veiviguru Hannan Englanninreissulla ottamien kuvien kautta. Löytyi Portobello Roadia, kaakeloituja pylväitä,  macaroneja sekä mm. kuva näistä tuoleista.


juuri kun veivin aihe julkaistiin,  olin muokkaamassa itselleni kaavoja paitaan, jonka suunnittelin tekeväni Noshin kelta-pinkistä scooter-luomujerseysta. Kankaan olin alunperin ostanut isommalle pojalle,  mutta hän sitten päätti ettei kangasta kelpuutakaan.  Kaikki siis osui sattumalta kohdilleen ja niin muodostui veivin projektisuunnitelma kuin itsestään.


Tuosta siis lähdettiin liikkeelle, ja lopputulos näyttää seuraavalta:


Kaavan pohjana on BurdaStylen malli 119 jerseytoppi. Aika reilusti tuli muokattua: tuplahihat, valetoppi kietaisun alle, yksi laskostus lisää, pituuttakin kasvatin, takaa jätin muotolaskokset pois ja tuo katkaisu valevyöllä on myös omaa käsialaa. Kankaita siis Noahin scooterjersey sekä EKn ruskea puuvillaelastaanitrikoo.


Päällä näyttää paremmalta kuin lattialla. Ihan putkeen ei mennyt, vyöosa meni liian alas ja tuplahihoja on kiittäminen kankaan loppumisesta kesken. Mutta kiva tuli kuitenkin.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Monster high

Facebookin saumanvara-ryhmässä sattuu ja tapahtuu. Nyt pääsin osallistumaan "salainen vaateystävä"-tempaukseen. Ideana oli, että sadasta osallistujasta joku arvotaan ystäväksesi ja hänelle sitten ompelet kaksi juttua lahjaksi, yhden isomman ja yhden pienemmän.

Saadessani ystäväni nimen ja toiveet meinasi kylmä hiki kihota otsalle. Pitkään ihania ompeluksia tehnyt savalainen ja lahjan saajana hänen 8-vuotias tyttärensä. Mitä ihmettä kahden pienen pojan äiti oikein tietää ala-aste ikäisen tytön maailmasta. Toiveista löytyi kuitenkin tieto, jonka mukaan Monster High oli kova juttu,  joten siitä sitten lähdin miettimään.

Ensimmäinen ajatus oli applikaatio tuolla teemalla ja niinpä lähdin googlaamaan. Siinä sitten kuvahaun tuloksia katsellessa mieleen nousikin toisenlainen ajatus. Entä jos tekisikin paidan ja hameen hirviökoulun tyttöjen tyylillä...

Tästä siis lähdettiin


ja tällainen siitä tuli...

Edestä

takaa
I

Yläosan pohjana on ottobren peacock paita. Hihojen yläosassa pienet rypytykset. Musta trikoo on suht ohutta, tuo korsettiosan miodostava pinkki sitten vahvempaa. Edessä feikkinapitus ja rusetti.

 

Takana nyöritys koristeena.


Alaosana varsin lyhyt vekkihame.


Kaava on ihan suoraan ottobrelta js nimeltään Emelie. Kankaana valkoinen twilli. Edessä vetoketjuhalkio (jossa tosin nepparit). Vekkiosion reunassa myytama tähtiniitti.


Takataskuissa Monster high -kallotikkaukset, väritys kangastusseilla.

hieman iso oli lahja saajalle vielä ollut, mutta muutoin kuulemma mieluinen.



maanantai 10. helmikuuta 2014

Vinoraitaa

Ikasyrin vinoraita on kuosina aivan ihana! Niinpä sitä onkin kangaskaappiin ilmestynyt niin trikoona kuin joustocollarinakin, ja useammassa värissä.
Ensimmäisenä käsittelyyn pääsi punavalkoinen joustocollari, josta ehdottomasti halusin itselleni hupparin.
 
Mallina Ottobren Ginger, jonkinverran kaavaa tuli muokattua. Kangas siis Ikasyri vinoraita joustocollege, hupussa vuorina EKn tasaraitainen trikoo.
 
 
Vaikka tuo itekseen kuvattuna näyttääkin hiukan hassun malliselta, niin päälle tuo istuu hyvin. 

Pandoja kuvaukseen

On taas se aika vuodesta kun valokuvaajat ilmestyvät päiväkoteihin ja kouluihin välineidensä kanssa.... ja sehän tietää hommaa ompeleville äideille ympsaisi taas Itse halusin tehdä pojalle jotain siistiä,  mutta kuitenkin edes hiukan lapsellista...
Noh, sain hankittua jossain vaiheessa Viljamin puodin pandapuuvillaa hiekan värisenä ja kankaan nähdessään nelivuotias ilmoitti haluavansa siitä itselleen jotain. Joten siitä lähdettiin miettimään.


Sovituskuvien ottaminen oli kyllä aamulla hivenen haastavaa kun malli ei pysynyt paikoillaan hetkeäkään...



Joten pari kuvaa pelkistä vaatteista


Kaavana ottobren Neptunus slim fit, koko 116. Kangas siis Viljamin puodin 

pandapuuvillaa hiekan värisenä,  tikkaukset vaalean turkoosit. Pandat seikkailevat sekä edessä että takana.


housuissa kaavana ottobren forrest path, koko taas 116. Kangas on kait jonkinlaista sekoitetta, ostettu ek:n kassikampanjasta.


Ja illalla tuli se paras kiitos äitille kun poika kysyi olisiko huomennakin kuvaus. Kun vastaus oli että ei, niin poika pyysi josko silti kuitenkin saisi paidan päälleen laittaa...

tiistai 4. helmikuuta 2014

Sylvan huutokauppa

"Ompeluryhmä Saumanvara tempaisee jälleen hyvän asian puolesta!

Lauantaina 15.2. vietetään kansainvälistä lasten syövän päivää. Saumanvaralaiset haluavat olla mukana pienten asialla suurella sydämellä omalla hyväntekeväisyyshuutokaupalla. Ompelemme, neulomme ja virkkaamme tuotteita huutokaupattavaksi.
Huutokaupan tuotto lahjoitetaan suoraan Sylva ry:lle, joka on vuonna 1982 perustettu syöpää sairastavien lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys.

Huutokauppa järjestetään lastenvaatekirpputori Piilon facebook-sivuilla. Huutokaupalle tulee oma kuvakansio, johon huutokaupattavat tuotteet ladataan perjantaina 14.2. Huutokauppa käynnistyy lauantaiaamuna 15.2. kello 9 ja tuotteita voi huutaa kello 21:een saakka. Jokaisen tuotteen lähtöhinta on vain 5 euroa.
Ensimmäinen huuto on korotettu ja korotuksen minimisumma on 1 euro. Huutokaupassa on käytössä niin sanottu viiden minuutin sääntö.
Huutaja maksaa voittosumman suoraan Sylva ry:n tilille ja esittää tuotteen tekijälle sähköisen kopion maksukuitista. Tuotteen tekijä postittaa tuotteen suoraan ostajalle neljän arkipäivän sisällä ja maksaa postikulut omasta pussistaan. Tarkemmat ohjeet maksuun ja muihin huutokaupan käytännön asioihin liittyen tulevat esille huutokauppakansioon.

Tule mukaan huutamaan uniikkeja käsitöitä! Tehdään yhdessä hyvää isolla porukalla!

ps. Tätä viestiä saa jakaa!

http://www.sylva.fi/fi/

https://www.facebook.com/pages/Piilo-lastenvaatekirpputori-/120673634676762
"
 
 
Koskapa itsekin kyseiseen ryhmään kuulun, niin pakkohan tässä on mukaan lähteä. Pitkään mietin mitä tekisin, mutta sitten mieleen tuli juttu jota olen jo jonkin aikaa halunnut kokeilla. Ja siiten ne sitten syntyivät, oikein kaksin kappalein. Onnistuivat tosi hyvin, jos mulla ei olisi jo riittävästi hoitolaukkuja olemassa niin varmaan pitäisin itselläni. Ehkä teen vielä lisääkin, katsotaan!
 
Eli kaksi kappaletta olkalaukkuja, lähinnä ajattein hoitolaukuiksi.
 
Laukuista ensimmäinen on väritykseltään ja kuoseiltan selkeämmin hoitolaukkumainen. Pääkankana vaaleanruskeapohjainen nallepuuvilla, joka on sitten yhdistetty vaaleanvihreään puuvillakankaaseen. Vuorina ruskea vuorisatiini ja sekä ulko- että sisäkankaat on vahvistettu silitettvällä tukikankaalla. Laukun leveys ylälaidasta on 39cm, alalaidasta hieman leveämpi, korkeus n 38cm. Olkahihnojen pituus 59cm.
 
 
Edessä laukusta löytyy laskostus jonka yläpuolella kiinteä rusetti
 
 
Takana kappale on sileä
 
 
Sisältä löytyy vuoriin kiinnitettynä kaikkiaan viisi taskua: toisessa päädyssä tuttipullolle mitoitettu tasku, etureunasta kaksi hieman pienempää ja takaa sitten kaksi hieman suuempaa, jonne esim. vaipat mahtuvat. Yläreunassa laukussa on nepparikiinnitys.
 
Toinen laukku on väritykseltään harmaata, musta ja valkoista. Ulokangas on canvas-tyylistä, vuorinajälleen vuorisatiini, tässä väri tumma harmaa. Mitoiltaan laukku on hieman edellistä isompi: leveys ylhäältä 45cm, alhaalta jälleen leveämpi, korkeus 41cm. Olkahihnat 76cm. 
 
 
Edessä jälleen laskostus sekä rusetti.
 
 
Takaosa pelkistetty
 
 
Sisältä löytyy kaikkiaan kuusi taskua: toisessa päädyssä jälleen tuttipullolle mitoitettu tasku, takana kaksi isompaa joihin vaipatkin mahtuvat. Etupuolella on yksi leveämpi tasku, jonka sisäpuolella läpällä (kaksi nepparia) suljettavissa olevat 2 pienempää taskua. Ylhäällä jälleen neppari sulkemista varten.
 
 
Toivottavasti laukut löytävät hyvän kodin! Laittakaahan siis päivä muistiin ja käykää huutamassa käsitöitä hyvään tarkoitukseen.