sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Pipon ompeluohje

Jokasyksyinen juttu on pipojen ompelu. Meillä niitä nimittäin ainakin tuntuu kuluvan (lue katoavan) ihan mielettömästi. Pitkään olen metsästänyt sitä täydellistä tapaa ommella pipo, mutta aina tuntuu että jokin puuttuu. Pidän vuorillisista pipoista, mutta saumaa en pipon reunaan halua. Ja silloin ongelmaksi tulee vuorin ja päällisen eläminen omia aikojaan: tiedättehän kun vuori ei vaan pysy paikallaan....

Nyt kuitenkin löysin vihdoin sen täydellisen ompelutavan mehukekkerit-blogista. Ihan mahtava ohje videon muodossa.

Mutta tuossakin ohjeessa on yksi asia joka itseäni haittaa, yksi ylimääräinen sauma. Niinpä päädyin hetkeksi miettimään ja lopulta onnistuin tekemään pipon pelkällä takasaumalla! Tein samantien oman versioni ohjeesta kuvien kera.... Ehkä tästä on apua muillekin.

Pipoon tarvitset pipokaavan (itse mittaan päänympäryksen, vähennän siitä pari senttiä, ja jaan kahdella. Näin saadaan kaavan leveys. Korkeus on n 1.5x leveys, päälinen puoliympyrä. Päälaella on lovi, joka on n 6cm syvä ja 5cm leveä), sekä palan kangasta, jonka korkeus on 2x kaavan korkeus ja leveys 2x kaavan leveys.

Aloita taittamalla kangas kahtia pystysuunnassa.

Tee sitten sama vaakasuunnassa.

Aseta kaava taitellulle kankaalle niin, että kaavan toinen reuna on kiinni kankaan taitetussa sivussa. Leikkaa kaavan mukaan, mutta jätä taitetut reunat leikkaamatta: leikkaa vain avoin sivu sekä laen puoliympyrä lovineen.

Leikkaamisen jälkeen näyttää tältä

Ja jos avaat kankaan kokonaan, näyttää kappale tältä.

Sitten päästään ompelemaan.

Ensimmäiseksi ommellaan päälaen lovet umpeen. Mikäli teet pipon kuosikankaasta jossa suunnalla on väliä, nyt tarkkana:  ompele ensin umpeen lovet päällipuolelle tulevasta päädystä. Ompele tämän jälkeen vuoripuolen lovet, mutta jätä niistä toiseen kääntöaukko loven alaosaan.

Eli näin. Kuvassa kääntöaukko on tuossa kuvan alareunan lovessa

Avoimen reunan puoli on siis ommeltu, aukko jää loven alakulmaan

Taita tämän jälkeen kangas pystysuunnassa kaksinkerroin, kohdista ensin se puoli jonka haluat pipon päällipuoleksi.

Käännä saumanvarat eri suuntiin

Kohdista myös toisen pään kappaleet vastakkain, ja taita tämän jälkeen kapoale vaakasuoraan vastakkain niin, että kaikki lakisaumat ovat kohdakkain. Varmista, että kääntöaukollinen puol jää kasan päällimmäiseksi!

Pitää siis näyttää tältä

Neulaa ja ompele. Avoimet saumat. Pipon taitteelliset osat pitää jättää ompelematta.

Käännä pipo kääntöaukon kautta ympäri.

Sulje kääntöaukko.

Käännä oikeapuoli päälle ja valmista tuli! Päällinen ja vuori ovat kiinni toisissaan koko sauman matkalta, joten pysyvät paikoillaan.

Tykkään!