perjantai 20. kesäkuuta 2014

Asianmukaista vaatetusta

Eilen kun hain pojat päiväkodista, oli vast,  assa hieman erikoinen näky. Juniorilla oli sukat tumppuina ja vain huppu päässä, kun taas pojista vanhempi oli pihalla fleecepipo päässä... juniorin tumput ja pipo olivat aamulla jääneet isiltä eteiseen ja isoveli ei ollut suostunut muuta hattua laittamaan. Hoitajatkin olivat koettaneet sanoa, että pipon voisi edes välillä ottaa pois,  mutta ei. "Kun tää on mun lemppari kisupipo!". Jotainhan siis oli asioille tehtävä ja nopsaan...



Pipo Noshin lippapipon kaavalla juniorille koossa S. Päällikankaana Metsolan OnTheRoad joustofrotee ja vuorina sitten ajoneuvokuvioinen trikoo jonka alkuperää en muista.


Lipassa vahvaa tukikangasta vahvikkeena.


Tumppuja tein nyt sitten kuudet samalla kertaa, nopsaan kun tulevat. Kaava ihan vaan saksittu. OnTheRoad ja Kamomillaheppa ylärivissä ovat Joustoftoteeta, Sydänautot velouria ja alarivissä sitten Sammalpolku, Lohikset ja Robotit trikoota. Ehkä näillä taas hetken pärjää.


Isoveikalle sitten trikooversio kisupiposta, piti olla ihan samanlainen kuin fleeceversio...


ihan tähän juhannukseen sopivia näistä tulikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti