Itsensä haastamista, osa4: pojille.

Viimeinen haasteviikko. Tällä kertaa suunnitelma oli selvääkin selvempi jo heti alusta: isommalle pojalle setti, johon kuuluisi huppari, housut ja paita.....

Vaan kuinka kävi? Viime viikolla aloitin töissä kolmen viikon jaksoni kipupoliklinikalla. Tuntui kuin olisi hypännyt kylmään veteen ja vielä pari betoniharkkoa kaulaan sidottuna. Olen täysin poissa elementistäni, täysin vieraassa ympäristössä... niinpä iltaisin ei ole tullut ommeltua. Sen sijaan olen ollut aivan poikki saatuani pojat nukkumaan ja niinpä olen itsekin kaatunut oikeastaan suoraan sänkyyn.
Ei siis valmistunut setti ajoissa, osallistutaan siis pelkällä paidalla. :-(

Siispä musta trikoopaita Ob:n little lamb-kaavalla koossa 116, punaisilla hihoilla. Punainen on meillä herran lemppariväri.

ninjagot on nyt kovassa huudossa, joten sellaista äiti sitten koetti paitaan silitysarkeista askarrella.

Itsensä haastamista, osa3: arjen luksusta

Mallikelpoista-blogin ompeluhaasteen kolmas viikko käsitteli luksusta. Tehtävänä oli valmistaa jotain minkä itse koki luksukseksi. Sen ei tarvinnut olla vaate, vaan mitä tahansa kankaasta valmiiseen asusteeseen tai vaatteeseen.

Itse lähdin miettimään haastetta arjen luksuksen kautta. Ufo-kopassani on jo jonkin aikaa kummitellut ihanasta kankaasta leikattu tunika. Tai noh, etu- ja takakappale. Syy ufo-koppaan päätymiselle on ollut juurikin tuossa: kangas loppui auttamattomasti kesken, eikä mitään saman sävyistä kangasta ole ilmaantunut saataville. Nyt päätin tunikan/mekon tehdä valmiiksi tavalla tai toisella....

Tuo ufoksi päätynyt kangas oli Marimekon Samovaaritrikoota. Väreinä siinä sinappi ja musta. Ongelma tuli tosiaan siitä, että hihoihin ei kangasta riittänyt ollenkaan. Sopivaa marimekon resoria löytyi kaapista kyllä, mutta yksikään löytämäni trikoo ei ollut tuota samaa sinappista sävyä. Hämmentävää kyllä, myöskään oikeaa mustaa en onnistunut löytämään. Väri on oikeastaan lähes tumman harmaa.

Nyt päätin lopulta yhdistää kankaaseen toista hieman kiiltävää trikoota, Noshin grafiitia.

Lopputulos on hauska ja tuo omalla tavallaan luksusta arkeen: kiilto ja väriero kankaiden välillä saa aikaan mielikuvan kotelomekosta, jonka alla on hupullinen pitkähihainen paita.

Helmassa ihan vain ohut resorikanttaus ja framilon tuomassa lisää rypytystä. Hihoissa pitkät resorit.

Huppuun kirjailin toiselle puolelle koneella vielä toisintoa samovaarikuosista.

Päällä tämä on ihanan kevyt ja pehmeä, ja ulkonäöstä pidän myös. Helma on sen verran pitkä, että kesällä tämä menee tarvittaessa ihan mekkonakin. Lisäksi vaate kokonaisuudessaan on Suomalaisesta designista toteutettu: Marimekkoa ja Noshia!

Itsensä haastamista, osa2: muokkaa ja muuta!

Mallikelpoista-blogin ompeluhaasteen toinen viikko käsitteli kankaan manipulointia. Tehtävänantona oli ottaa kangas ja värjätä, painaa, leikata, valkaista tai tehdä jotain muuta kankaalle. Siis manipuloida kangasta jollain tavalla.

Itselläni on kaapissa jo pitemmän aikaa odottanut Käpysen musta-valkoinen Muste-luomujersey.  Valkopohjaista kangasta en kuitenkaan oikein osaa käyttää ja niinpä ajatus jo alunperinkin oli kangas värjätä. Nyt siihen tuli oiva tilaisuus.

Syksy on jo kovaa vauhtia kääntymässä talveksi, tänä aamunakin pakkasta oli liki 10 astetta ja kuura peitti maiseman. Ikkunat ovat täynnä kuurankukkia. Silti omat ajatukset ovat vielä syksyn sateissa.

Kaavana hupputunikassa jälleen miw muokkausten kera (mihin sitä toimivan peruskaavan vaihtaisi). Huppu, pitkät hihat kääntöresoreilla ja pallohelma (helmassa leveä resori).

Resorien väriä mietin pitkään ja lopulta päädyin laittamaan hupun kanttauksen auringonkeltaisella piristämään. Hihoissa ja helmassa on musta-harmaata raitaresoria sadepäivään sopien.

Helmasta löytyy silityskalvoilla toteutettu kuvio.

Tässä näkyvät kankaaseen tehdyt muokkaukset ehkä parhaiten. Mustavalkoinen Muste pääsi värikylpyyn yhdessä Dylonin bahama blue ja ocean blue käsivärien kanssa. Sen jälkeen pesukoneeseen ja kuivuriin. Sitten levitin kankaan lattialle, sekoitin vaaleansinistä ja glittervalkoista kangasväriä ja painoin kankaalle kimaltavia sadepisaroita. Lopputuloksena ihanan sateinen kangas!

ja helmasta löytyy elämäni ohjenuora pirteän punaisen sateenvarjon kera: 

"Life isn't about waiting for the storm to pass.

It's about learning to dance in the rain."

Myrskyjä tulee ja menee ja keskimäärin vähintäänkin tuulee navakasti. Oikealla asenteella selviää kuitenkin lähes mistä vain. Muistakaahan tanssia, etenkin silloin kun se tuntuu liian vaikealta!

Itsensä haastamista, osa1: joustavaa ja joustamatonta

Mallikelpoinen-blogissa laitettiin pystyyn 4 viikkoa kestävä haaste, ja pakkohan siihen on koettaa osallistua. Jokaiselle viikolle on oma tehtävänsä ja tässä oma vastaukseni niistä ensimmäiseen.

Ensimmäisen viikon haasteen aiheena ovat vastakohdat: tarkoituksena on ottaa pohjaksi jotain, mikä kuvastaa itseäsi.  Sitten siihen lisätään jotain sen täydellistä vastakohtaa. Pari voisi olla vaikkapa pehmeää trikoota ja kovaa metallia.

Itse koen olevani ihmisenä kovinkin joustava: niinpä pääkankaaksi valitsin nyt tuttuakin tutumman trikoon ja siinä tällä kertaa kuosina Pikkupiltin vaaleanharmaa Koruja korujen ystävälle. 

Vastinpariksi päätyi täysin joustamaton poimutettu pitsinauha. Tämä on myös jollain tapaa kaikessa romanttisuudessaan varsin kaukana omasta itsestäni.

Muokatti Miw-tunika jälleen pussihelmalla. Mallinuken päälle tunika ei oikein istu, itselläni pitsinauha asettuu rintojen alle, ei vyötärölle. Siitä syystä nauha myös nousee keskeltä hieman.

Alkujaa ajatus oli laittaa mustat resorit, mutta päädyin lopulta kuitenkin tehostevärin käyttöön.

Takana pitsi laskeutuu sitten oikeastikin hieman alemmas.

ja pakkohan se oli pari taskuakin tähän taas laittaa.

yllättävän hauska tästä tuli, vaikka tavallisesti pitsin kaukaa kiertänkin. Ehkä jatkossa sitä uskaltaa käyttää toistekin.

Saumanvaran sydämestä, eli Roosa Nauha huutokauppa

Lokakuu on virallinen Roosa Nauha kuukausi. Tähän liittyen myös Saumanvara-ompeluryhmä on jälleen mukana hyvässä asiassa: perjantaina 10.10. pidetään ryhmän järjestämä  huutokauppa, jonka tuotto menee lyhentämättömänä suoraan Roosa Nauha -säätiölle.

Viime vuonna Saumanvaran huutokauppa tuotti kampanjalle yli 6500e ja tuo summa ihan oikeasti meni syöpäsäätiölle. Saumanvaralaiset nimittäin lahjoittavat huutokauppaan paitsi huudettavat tuotteet, myös tuotteiden postituksen uusille omistajille. Huutaja maksaa huutonsa suoraan säätiön tilille, ja postituksen kustantaa tuotteen tekijä.

Viimevuotiseen huutikseen en ehtinyt osallistua, mutta tänävuonna asia on toisin.  Jo aikaisemmin on roosanauha löytynyt lähes jokaisen takkini kauluksesta, mutta kuluneen vuoden aikana kampanja on saanut uuden, henkilökohtaisemman sijan elämässäni. Oma äitini sai diagnoosin viime jouluna,  ja ainakin toistaiseksi viimeiset hoidotkin ovat jo takana. Sairasloma loppuu huomenna, joten paluu arkeen on edessä. Kun ilmoitus huutokaupan järjestämisestä taas nyt tuli, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä lähtisinkö mukaan...

Näillä näkymin huutiksesta löytyy kaksi minun käsistäni lähtöisin olevaa kohdetta.

Ensimmäinen kohde on puuvillakankaista ommeltu käsilaukku. Laukku on tuettu kauttaaltaan vahvalla tukikankaalla. Pohjan mitta on n 40cm x 18cm ja korkeutta on n 20cm. Ihan laukun kokoinen siis. Ulkopinnan kankaat ovat Think Pink -mallistosta, samaa kankasta kahdessa eri värissä. Sisäkangas puolestaan Timeless Treasuressilta.

Laukku pitää sisällään isohkon tilan, joka on jaettu kolmeen osioon kahden tilanjakajataskun avulla. Toisessa tilanjakajassa on vetoketju, toinen puolestaan on avotasku. Ja läppä sulkeutuu magneettinapin avulla.

Miltei tekisi mieli jättää tämä omaan käyttöön...

Toinen kohde on sitten isohko toilettilaukku. Kokoa laukulla on 29cm x 10cm, korkeutta 15cm. Käsilaukun tapaan tämäkin on tuettu kauttaaltaan jämäkällä tukikankaalla, ja kankaista löytyy Think Pinkin kuosi kolmella eri pohjavärillä.

Ulkopinnan kankaassa pohjavärinä luonnonvalkoinen sekä tumma harmaa, sisällä sama kuosi vaaleanpunaisena.

Toivottavasti laukut keräävät huutoja ja auttavat lahjoittamaan varoja rintasyöpätutkimukseen. Oma lahjoitukseni ovat nämä tuotteet materiaaleineen, ja vastaan myös kohteiden postituksesta uusille omistajilleen huutokaupan jälkeen.

Lähdethän Sinäkin mukaan tekemään hyvää!

Salaisia syysystäviä...

Jälleen osallustuin ompeluryhmän salaiseen ystäväompeluun. Tällä kertaa uskaltauduin mukaan kahdella paketilla, ajatuksena, että meilläkin kumpikin poika oman pakettinsa saisi.
Niinpä eräänä päivänä sähköpostissa odotti kaksi nimeä, ja tietoja pakettien saajista. Miltei rupesi huimaamaan kun kohteeni nimet luin, sen verran  alkoi ramppikuume nostaa päätään. Ainahan se jännittävää on lähteä tekemään vaatteita täysin vieraalle ihmiselle, mutta tällä kertaa jännitys nousi entisestään. Toisen pakettini saaja oli nimittäin toinen Mallikelpoinen-blogin pitäjistä, Emmi....

Emmi on aivan käsittämättömän hyvä kaavoittaja. Sellainen ihminen,  joka tuntuu tekevän kaavat mihinkä tahansa vaatekappaleeseen ja ainakin näennäisesti ilman sen suurempia ongelmia. Ompelukset ovat aivan mielettömiä ja ajatuksella tehtyjä. Niinpä kynnys tehdä jotain hänen toiselle tytölleen tuntui hirveän korkealta.  Totesin että vaihtoehtoja oli minulla nyt tasan kaksi: joko teen jotain aivan suoraan ohjeen mukaan ja valmiilla kaavalla, tai sitten otan härkää sarvista ja lähden muokkaamaan kaavoja oikein urakalla. Lopulta pitkän mietinnän jälkeen päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja  toivoin sitten vain parasta. 

Päätin tehdä kolmivuotiaalle tytölle pehmoisen neuloshupparin sekä collarihousut. 

Housuissa meleerattu hatmaa jc löytyi Eurokankaasta, vaaleanpunainen on puolestaan Noshin jc:ta. Koko on 98 ja kaavan pohjana on Ottobren Saimi (1/09).

Housujen juju löytyy sivuun tehdyistä taskuista: sivusaumattomaan kaavaan piirsin keskelle siis osion, jonka leikkasin irti. Tämän jälkeen pidensin irtileikattua kaitaletta reilusti. Taitoin kaitaleen osittain Ylhäältä kolminkerroin, jolloin muodostui tasku. kangasta leikatessa sitten lisäsin kiilamaisesti leveyttä kaitaleen taskuosaan: taskun pohjan leveys pysyi ennallaan, mutta taskunsuusta tuli leveämpi. Sitten vielä leikkelin rusetin harmaasta jc:sta, neulasin kaikki kerrokset yhteen ja ompelin sivukaitaleen paikoilleen.

Hiukan olisi ehkä voinut rusettiosa olaa leveämpi, mutta tyytyväinen housuihin olen.

Neuloshupparin idea syntyi Eurokankaassa löydessä. Tämä unelman pehmoinen, nurjalta harjattu neulos vain huusi haluavansa tähän projektiin. Kaavana takissa on OBn organic star -trikoohuppari.

Pitkään mietin laitanko taskun kumpaankin etukappaleeseen vai vain toiseen. Yksi tuntui lopulta olevan tarpeeksi. Rusetti syntyi tällä kertaa mustasta velourista.

Toinen paketti matkasi 5-vuotiaalle pojalle, jonka lempiväri oli musta ja lempparijuttuja turtlesit sekä ninjagot. Hirveän kauaa ei tätä tarvinnut miettiä....

Housut päätin tehdä samalla kaavalla. Rusetit vain jäivät pois ja EKn meleerattu jc sai kaverikseen Noshin grafiitin jc:n

Näissä näkyy tuo taskun muoto paremmin.

Housujen kaveriksi tein sitten hupparin Ninjago-teemalla. Kaavana Ottobren Bubo-bubo (4/11), kankaana Noshin grafiitin värinen jc.

Tässä se juttu on ihan hupun yläosaan asti ulottuva vetoketju! Kun huppu on kiinni, katoavat pojan omat kasvot näkyvistä ja tilalle tulevat lego-ninjan naamioituneet kasvot. Vaarana tosin tällöin on seiniä päin kävely...

Selästä löytyy tultasyöksevä lohikäärme

tätä oli ihan huippuhauska tehdä ja pakko kai on omalle pojallekin jotain vastaavaa tehdä...

Meillr kotiutui siis myös kaksi pakettia. Ensimmäinen juniorille ja toinen isoveljelle.

Juniorille body, housut ja tumput aivan upeissa väreissä.

Näistä kiitos Marjaanalle, juuri sopivat ja aivan ihanat!

Isoveikka sai lämpöisen pipon Pommin kuvalla, "ihan mielettömän siistin" paidan, sekä  upeat jc-housut. Meni neljä päivää ennen kuin herra suostui ottamaan nämä pois päältään, eli suuri kiitos Annille!

Dancing in the rain...

Olen keski-ikäinen.

Tuo ajatus ajoi itsensä läpi tänään kun katselin viimeisintä valmistunutta ompelustani. En ole koskaan pitänyt marimekosta. En vaatteiden mallista, en kuoseista, en astioista. Enkä voi sietää mariskoolin muotoilua... Ihmettelin mitä kummaa äitini ja hänen ystävättärensä oikein näkivät unikossa. Keski-ikäisten juttuja, totesin...

Vaan kuinkas kävikään? En edelleenkään arvosta marimekon vaatemallistoja, enkä edelleenkään huolisi mariskoolia hyllyyni. Mutta viimeisen vuoden aikana olen huomannut että kankaiden kuoseista on löytynyt yllätyksiä... ja kun tuohon alle 5min ajomatkan päähänkin avattiin "vintti" niin kuosit ovat käyneet kovin tutuiksi...

Syksy saapuu ja tuo sateet tullessaan. Jo pitkään olen miettinyt, että pitäisi hommata joku kiva sadetakki itselle. Mutta kun sen pitäisi olla myös ei-sadetakin oloinen. Ei siis muuta kuin tekemään itse.

Kaavana Suuri Käsityö -lehden sadetakkikaava (3/2010) muutamalla muokkauksella: tein takkiin hiukan enemmän vyötäröä, hihoihin valekäännökset suihin, vyön lenkkeineen ja taskutkin muuttuivat. Lisäksi vuoritin takin ihan kauttaaltaan.

Aikaa takin tekeminen kyllä vei, lähinnä koska päätin teipata kaikki saumat. Melkoista piiperrystä ja kun osa saumoista oli kaareviakin niin välillä sai olla tosi tarkkana.

Kankaat ovat molemmat Marimekkoa. Päällikankaana oleva kerni ei koskaan ole myyntikangastuotannossa ollut lainkaan, vaan kyse on ompelimon ylijäämästä. Ilmeisesti tästä on jonkinlaisia laukkuja ainakin tehty. Kuosin nimeä en tiedä, muistuttaa sekä siirtolapuutarhaa että kurjenpolvea, mutta kumpikaan niistä tämä ei ole. Vuorina on miniunikkopuuvillaa luumun värisellä pohjalla.

Ei tämä nyt ainakaan omaan silmään ihan perinteiseltä sadetakilta näytä, joten tyytyväinen olen.

Taskut on isommat ja erimuotoiset kuin alkuperäisessä kaavassa. Lisäksi siirsin ne lähemmäs sivusaumaa.

Nyt saa syyssateet alkaa!