sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Itsensä haastamista, osa1: joustavaa ja joustamatonta

Mallikelpoinen-blogissa laitettiin pystyyn 4 viikkoa kestävä haaste, ja pakkohan siihen on koettaa osallistua. Jokaiselle viikolle on oma tehtävänsä ja tässä oma vastaukseni niistä ensimmäiseen.

Ensimmäisen viikon haasteen aiheena ovat vastakohdat: tarkoituksena on ottaa pohjaksi jotain, mikä kuvastaa itseäsi.  Sitten siihen lisätään jotain sen täydellistä vastakohtaa. Pari voisi olla vaikkapa pehmeää trikoota ja kovaa metallia.


Itse koen olevani ihmisenä kovinkin joustava: niinpä pääkankaaksi valitsin nyt tuttuakin tutumman trikoon ja siinä tällä kertaa kuosina Pikkupiltin vaaleanharmaa Koruja korujen ystävälle. 
Vastinpariksi päätyi täysin joustamaton poimutettu pitsinauha. Tämä on myös jollain tapaa kaikessa romanttisuudessaan varsin kaukana omasta itsestäni.


Muokatti Miw-tunika jälleen pussihelmalla. Mallinuken päälle tunika ei oikein istu, itselläni pitsinauha asettuu rintojen alle, ei vyötärölle. Siitä syystä nauha myös nousee keskeltä hieman.


Alkujaa ajatus oli laittaa mustat resorit, mutta päädyin lopulta kuitenkin tehostevärin käyttöön.


Takana pitsi laskeutuu sitten oikeastikin hieman alemmas.


ja pakkohan se oli pari taskuakin tähän taas laittaa.

yllättävän hauska tästä tuli, vaikka tavallisesti pitsin kaukaa kiertänkin. Ehkä jatkossa sitä uskaltaa käyttää toistekin.

2 kommenttia:

  1. Hyvin passaa pitsi tuon kankaan kanssa yhteen. :)

    VastaaPoista
  2. Todella kivannäköinen tunika. Pitsit sopivat hienosti koru-kuosin kanssa, turkoosi raikastaa mukavasti asua.

    VastaaPoista