sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kun ompeluinto pääsi uimaan liiveihin....

Joskus viime kesän aikana törmäsin netissä Make Bra sivustoon. Ajatus liivien ompelusta kiehtoi, etenkin kun joudun itse haastavien mittojen vuoksi tilaamaan aina kaikki liivini netistä, joko briteistä tai sitten ison meren takaa. Aina hiukan arpapeliä kun ei voi sovittaa ja mallit harvoin ovat niitä kaikkein kivoinpia. Niinpä päädyin tilaamaan parit kaavat ja materiaalia tuolta sivuilta, mutta siinä sitten tarkempi perehtyminen ja liivien toteutus jäi.

Nyt on kuitenkin useampi netin ompeluseuralainen käynyt Make Bran alusvaatekurssilla ja itsekin asiasta taas innostuin (ei vähiten siksi että liivivarasto alkoi taas huveta). Tampereen alueella oli ompelijaporukalla tarkoitus järjestää meille oma kurssi sekä nyt keväällä että syksyllä, mutta sekaannusten vuoksi kevään kurssi peruuntui. Päätin uskaltautua kokeilemaan josko kaavojen ja sivuston ohjeiden mukaan sittenkin osaisi liivit ilman hands on opastusta tehdä...


Ja voi että, kyllä kannatti! Make Bran sivuilla on kerrassaan mahtava video liivien tekemisestä, kaavat ovat yksinkertaisuudessaan ihanan malliset ja helposti ulkonäöltään muuttuvat. Ja tekeminen on äärimmäsen helppoa ja nopeaa. Kannattaa siis kokeilla! Ainoa miinus on se, että puhua on aivan äärimmäisen koukuttavaa, eli jos yhdet tekee, niin tuskin jäävät ainoiksi...


Ensiksi otin käsittelyyn mallin #DL02. Tässä mallissa sekä kupit että olkaimet on foamilla tuettu, ja olkaimet ovat suoraa jatkoa kupin keskiosalle. Koska foam tekee kuppiosasta joustamattoman, päätin käyttää kuppiin myös osittain päälle joustamatonta puuvillaa.


Marianne Valolan musta NaistenPäivä-puuvilla suorastaan vaati päästä mukaan tähän projektiin, ja kaveriksi sille valikoitui perus musta jersey. Piristeeksi vielä hiukan turkoosin taittavaa sinistä alusvaatekumpparia ja foea, ja valmista tuli.

Ihanan pehmeät ja kuitenkin tukevat päällä!

Mutta kuten sanoin, näiden tekemiseen jää pahasti koukkuun...


Tein siis samantien toisetkin samalla mallilla. Kuppia hiukan edestä näihin madalsin ja olkaimet etuosaa kavensin. Samaten nipistin ympäryksestä pari senttiä pois.


Kankaina PaaPiin ylläripussista saatua vaaleanpunaista Pilkkua sekä mustaa joustopitsiä.


Näistä tuli jotenkin ihanan tyttömäiset, mutta samalla myös melkoisen hottikset....

3 kommenttia:

  1. ihan mielettömän upeat liivit molemmat <3

    VastaaPoista
  2. Ihanat liivit! Miten arvioisit liivien istuvuutta verrattuna normaalisti käyttämiisi? Tuliko yhtä hyvät, kuinka paljon materiaalit kustansivat ja kuinka monta iteraatiokerrosta joudut tekemään ennen kuin tulee täydelliset :D
    Jäin meinaan itsekin näitä miettimään, kun se kurssi nyt keväältä peruuntui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ympärys on hiukan reilu eli ekoissa kun tein suoraan kaavan mukaan, jäi hiukan löysäksi tiukimmillaankin. Muutoin istuvat kyllä hyvin.

      Poista