maanantai 5. tammikuuta 2015

Olkalaukku-tutoriaali

Viime kesänä tein uuden läppärilaukun itselleni. Useampikin ihminen eri paikoissa kyseli laukun ohjetta, mutta koskapa laukku tuli tehtyä omasta päästä, en ohjetta voinut linkata. Tuolloin päätin, että jossain vaiheessa ohjeen laukun tekemiseen pitäisi tehdä.
Veljeni avopuoliso pyysi jo aika pian tuon laukun tekemisen jälkeen, että hänelle myös laukun tekisin. Toiveena oli olkalaukku, jossa olisi pehmustettu paikka sekä tabletille että kännykälle, yksi vetoketjutasku, paikka juomapullolle, läppäsulku ja magneettilukot. Kooltaan päädyimme sellaiseen, että A4-kokoinen vihko laukkuun mahtuu. Noilla tiedoilla siis lähdin suunnittelemaan, ja lopullinen kaavoitus on sitten alla olevassa kuvassa. Punaisella vuorikankaasta tulevat kappaleet, vihreällä levyvanuosat ja sinisellä päällikangas. 

Ylhäältä alas kappaleet tässä ovat: Sisäosan väliseinä, takaseinä, etuseinä/pohja, vetoketjutaskun ylä- ja alaosa, sisätaskut, pullotasku, ja kiinnitysläpät. Sinisellä etu- ja takaseinä, takatasku, läppä ja hihnakiinnikkeet. JA juuri tajusin, että kuvasta puuttuu pohjan ja sivuseinät muodostava kappale kokonaan: sen koko on haluttu syvyys x (laukun korkeus x2 + laukun leveys), eli 10cm x 78cm.

Koska laukun saajan tabletti on melko pientä kokoa, päädyin tekemään tabletti- ja kännykkätaskut vierekkäin. Jos laukun tekee isommalle läppärille, kannatta kännykkätasku sijoittaa läppäritaskun sivuun. Nyt tabletin leveys + kännykän leveys päätyivät määräämän laukun koon. Kangasta leikatessa lisäsin 1cm saumanvaran aina reunaa kohti jokaiseen kappaleeseen.

Päällikankaaksi valikoitui Vallilan punainen Kelohonka-markiisi. Kaikkiin osiin silitin taustalle vahvan mustan tukikankaan laukkua ryhdittämään. 


Vuorikankaaksi löytyi pöllöjä pinkillä pohjalla. Samaa pinkin sävyä löytyy itseasiassa myös tuosta Kelohongasta. Tässä kuvassa itseasiassa on vielä tuo alakulman pieni kappale jakamatta kahtia (siitä siis tulossa sulkuläpät pehmustettuihin taskuihin)


Pehmusteena siis paksua levyvanua. Tässä vielä kulmat leikkaamatta tuosta isommasta osasta, ja läppäpehmusteet jakamatta kahtia


Kankaiden lisäksi tarvitaan olkahihnaa, vetoketju, hiukan tarranauhaa, 3 hihnakiinnikettä, 2 settiä magneettilukkoja, sekä kuvasta unohtunutta kuminauhaa.

Mieti siis minkä kokoisen laukun tarvitset ja tee tarvittavat muokkaukset. Leikkaa kankaat kera 1cm saumanvarojen ja silitä sitten päällikankaisiin kappaleisiin jokaiseen vahva tukikangas.

Ja sitten aloitetaan:


Aloitetaan vuorista. Ihan ekana kiinnitetään vetoketju vetoketjutaskuun kiinni. Itse valitsin nyt pitsiketjun, joten taitoin saumanvaran nurjalle ja kiinnitin ketjun kankaan reunan päälle (myös yläosan). Jos käytät tavallista vetoketjua, aseta ketjun reuna kankaan reunaa vasten oikeat puolet vastakkain ja ompele halutulta etäisyydeltä. Käännä sitten kangas pois ketjun päältä ja tikkaa siistiksi.


Koskapa vuorikankaassa ei minulla nyt ollut väliä kankaan kuvion suunnalla, päädyin tekemään väliseinän yhtenäisestä osasta ja sauman sijaan seinämän päälle siis tulee vain taitos. Niinpä merkkasin kankaan keskikohdan kankaaseen, ja samalla määritin kankaaseen tablettitaskun ja kännykkätaskun välisen rajan.


Leikkaa tarranauhasta kaksi paria,


Ja kiinnitä karkeat puolet väliseinän yläreunaan taskujen keskikohdille.


Kiinnitä tämän jälkeen vetoketjutasku paikoilleen väliseinään aivan tarrakiinnikkeen alapuolelle. Koskapa tähän laukkuun tulee tasku juomapullolle kännykkätaskun puolelle, kiinnitin vetoketjutaskun tablettitaskun puolelle. Taita taskun saumanvarat taakse ja kiinnitä päältä sekä sivuista tasku kiinni seinäkankaaseen. Alaosa saa jäädä vielä auki.


Jos teet seinämän kahdesta osasta, ompele päällisauma tässä kohtaa. Nyt pitäisi näyttää tältä.


Taita kangas kahtia ja laita levyvanu kankaan väliin. Neulaa parilla neulalla reunoista ja jätä kappale odottamaan jatkoa.


Ota nyt vuorikankainen takaseinäkappale (2cm kulmaleikkaukset alakulmissa) ja siihen sopiva levyvanu. Aseta päällekkäin ja kiinnitä toisiinsa parilla neulalla. Taita sen jälkeen kappale kaksinkerroin niin, että pääset ompelemaan kulmasauman, neulaa ja ompele. Kappaleen alaosaan pitäisi nyt muodostua pieni pohja sekä sivuseinien alut.


Ota odottamassa oleva pehmustettu väliseinä ja aseta se paikoillen takasienäkappaleen päälle. Neulaa sivuilta ja pohjasta paikoilleen.


Pohjasta katsoen pitäisi nyt näyttää tältä: levyvanukerros, takaseinän vuorikangas, väliseinän kangas, levyvanu, väliseinän kangas, vetoketjutaskun alaosa.


Tässä kohtaa kannattaa erottaa tabletti- ja kännykkätasku toisistaan. Ompele siis sauma niiden rajalle. Samalla takaseinä ja väliseinä kiinnittyvät toisiinsa.


Seuraavana ovat vuorossa läppäkiinnitykset kännykkä- ja tablettitaskuihin. Taita läppäkappale kahtia oikeat puolet vastakkain ja aseta sopivan kokoinen levyvanu kappaleen päälle.


Ompele kiinni läpän toinen pää sekä pitkä sivu.


Nyt pitäisi näyttää tältä.


Käännä läppä oikeinpäin avoimen sivun kautta ja taita avoimen reunan saumanvarat kappaleen sisälle.


Tikkaa kappale ympäri ja kiinnitä pehmeä tarranauhapuoli läpän kärkeen. Tee toinen läppä samoin.


Kiinnitä läpät takaseinäkappaleeseen, kohdista väliseinässä olevien vastakappaleiden avulla.


Nyt on takaseinä ja pehmustetut taskut lähes valmiina ja saavat jäädä odottamaan.

Seuraavaksi otetaan käsittelyyn yksinkertainen sisätasku.


Ompele kappaleen yläreunaan kuminauhakuja


Pujota kuminauha kujaan ja kiristä sitä aavistus kappaletta lyhyemmäksi. Hirveän isoa kiristystä ei tarvita.


Kiinnitä tasku etuseinämään lähelle toisen reunan taitekohtaa


Kiinnitä paikoilleen.


Tee sitten kuminauhakuja myös pullotaskun pitkälle sivulle. Taita alareunan saumanvara nurjalle ja tikkaa sekin paikoilleen. Pujota kuminauha yläreunan kujaan. Tässä saa kiristystä olla nyt hiukan enemmän.


Kiinnitä taskun toinen reuna etuseinämään aikaisemmin kiinnitetyn taskun reunaa myöten. Alareuna tulee pohjan taitekohdan kanssa samaan tasoon. Ompele tämän jälkeen vielä alakulmien leikkaukset samalla tavoin kuin ompelit vastaavan kohdan takaseinässä.


Nyt etu- ja takaseinäkappaleet näyttävät tältä.


Yhdistä vuori laittamalla etu- ja takaseinäkappaleet yhteen oikeat puolet vastakkain. Kappaleiden väliin jäävät välisenä, sekä pullotaskun toinen reuna.


Varmista, että kaikki kerrokset jäävät sauman väliin.


Nyt on vuori lähes kokonaan valmis. Kiinnitä vielä läppäkappale takaseinän yläosaan, ja jätä vuori odottamaan.

Sitten siirrytään päällisen kokoamiseen.


Tee takataskukappalen ylälaitaan leveä käännös ja tikkaa se paikoilleen. Laita tämän jälkeen taskukappale takaseinäkappaleen kanssa päällekkäin alareunat kohdikkain. Takataskun nurjapuoli on takaseinän oikeaa puolta vasten. Neulaa paikoilleen.


Neulaa ja ompele tämän jälkeen pitkä pohja/sivukappale kulkemaan takaseinän sivu- ja pohjareunaa pitkin. Tee tämän jälkeen sama etuseinälle.


Nyt alkaa laukun runko olla kasassa.


Ompele vielä läppäkappale takaseinän jatkeeksi.

Sitten on aika ruveta miettimään päällisen ja vuorin yhdistämistä laukuksi.


Mieti mihin kohtaan haluat magneettilukot ja kiinnitä ne sitten paikoilleen. Päällikankaassa oleva tukikangas riittää siinä tueksi, mutta vuorikangas tarvitsee lisätukea. Itse laitoin kaksinkertaisen puuvillan sekä tukikangaspalan tuohon läpimenokohtaan . Uroskappaleet tulevat vuorikankaiseen läppäosaan lähelle kaarevia kulmia, naaraskappaleet puolestaan päällikankaasen etusivun alareunaan. Jotta osat varmasti osuvat kohdikkain, kannattaa tässä vaiheessa sovittaa vuoria laukun rungon sisään ja vaikka neulata kappaleet toisiinsa parista kohdasta.


Kas noin.


Nyt alkaa varsinainen kokoaminen. Käännä kappaleet nurinpäin: päällikangas niin, että oikeapuoli on laukun sisällä ja vuoriosuun puolestaan niin, että oikeapuolli on ulospäin. Laita vuori laukun rungon sisälle, eli nyt kankaiden oikeat puolet ovat vastakkain.


Ennen kuin vuori ja päällinen voidaan yhdistää toisiinsa, tarvitaan vielä hihnan kiinnikkeet. Taita kappaleet kahtia oikeat puolet vastakkain ja ompele pitkäsivu umpeen. Käännä syntynyt putki oikeinpäin ja tikkaa pitkät reunat.


Pujota metallinen solki kangas hihnaan ja taita kahtia.


Aseta hihnapidikkeet vuorin ja päällisen väliin laukun sivuille. Neulaa paikoilleen.


Neulaa läpät vastakkain. Asettele vuorin ja päällisen suut vastakkain, varmista, että hihnan pidikkeet jäävät tukevasti väliin.


Ompele kappaleet kiinni toisiinsa, mutta muista jättää kääntöaukko läpän alaosaan.

Käännä nyt koko komeus aukon kautta vetämällä oikeinpäin, asettele vuori laukun sisälle ja käännä kääntöaukon saumanvarat nurjalle. Neulaa sauma napakaksi ja tikkaa yhtenäisellä tikillä ympäri läpän reuna sekä laukun suu.


Itse tein tikkauksen kahteen riviin ja hihnanpidikkeiden kohdalla tikkasin pari kertaa edes takaisin.


Kohdista sitten vielä takaseinän ja läpän välinen sauma päällikankaassa ja vuorissa samaan kohtaan. Tikkaa tikkaus tätä saumaa myöten.


Nyt on laukku lähes valmis! Tai laukkuhan on jo, vain hihna enää puuttuu!


Ihaile kättesi työtä hetki, ja siirry sitten viimeiseen vaiheeseen.


No niin. Eli se olkahihna vielä.

Tärkeä juttu on nyt se, että hihna ja hihnan soljet ovat oikean kokoiset toisilleen. Pujota siis hihnan toinen pää toisen laukussa kiinni olevan soljen läpi, kierrä keskipuola ja vedä hihnaa ulos n 5cm verran. Taita vimeinen sentti saumanvaraksi, neulaa kiinni kuten alla olevassa kuvassa.


Sitten ompelet riittävän vahvalla ompeleella hihnan yhteen.


Itse teen hihnaan yleensä neliön ja sitten vielä sen sisälle rastin (samaa tyyliä näkyy valmiissa laukuissa).


Pujota sitten pöydällä vielä oleva solki hihnaan yläpuolella olevan kuvan osoittamalla tavalla.


Pujota vapaana oleva hihnan pää laukun toisen hihnapidikkeen läpi samoin kuin toisella puolella.


Jotta hihnan pituutta pystyy jatkossakin säätämään, pujota nyt hihnan pää keskellä olevan soljen läpi kuvan osoittamalla tavalla.


Taita saumanvara kuten toisessa päässä, neulaa ja ompele paikoilleen.


Valmista tuli! 

1 kommentti:

  1. Hieno laukku ja selkeän yksityiskohtainen tutoriaali! Vallilan kangas näyttää tosi komealta laukkuna.

    VastaaPoista