sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Mistä tuntee onnen?

Onni, kerro minulle,

 jos tulet,

mistä minä sinut tunnen?

Onko sinulla ruusu korvan takana?

Silmissä kolme valtamerta,

huulilla kuuden kevään linnut

ja naurulle tuoksuvat tuulet?

Onni, jos minä nukun,

herätä minut,

ravistele tyhjäksi minun surujeni pähkinäpuu.

Onni, kun se saapuu

se kantaa suurta säkkiä sylissään.

Siihen se minun murheeni kätkee kaikki,

virran vietäväksi heittää.

 

-Tommy Tabermann- 


Ompeluseuran perjantaiveivissä inspiraatio haettiin tällä kertaa tuosta ylläolevasta runosta. Runo iski itselläni syvälle ja nopeasti syntyi ajatus siitä mitä halusin tehdä. Sen tosin tiesin, että kahdessa tunnissa en suunnitelmaani millään valmiiksi saisi, mutta päätin toteuttaa suunnitelman kaikessa rauhassa.



Kaavana jälleen MIW ja kankaana tällä kertaa Noshin grafiitin harmaa joustocollege. Resorit ovat nekin grafiittia Noshilta.


Helman kuvan tekemiseen kului lopulta 4 tuntia. Preeriaruusut sopivat runon herkkään tunnelmaan ja ovat yksiä lempikukkiani, hentoja mutta vahvoja. Perhoset kuvastavat elämäni suurinta onnea, ihania lapsiani. Jokainen täydellinen juuri sellaisena kuin on.


Vaaleanpunaisen perhosen toinen siipi on repaleinen, ja se on sinisiä veljiään pienempi. Se on ainoana myös köynnöksen alapuolella, veljistään erotettuna. Pieni tyttöni jonka syliini sain vain muutamaksi minuutiksi. Kaunis virheustään huolimatta.


Vaaleansiniset perhoset lentävät vahvoilla siivillään ylöspäin, ihmetellen maailman menoa ja oppien uutta. Kasvaen niin nopeasti.


joskus pieneen asiaan keskittyminen ja ajan käyttäminen antaa niin paljon. 
Hetkeäkään en antaisi pois.

2 kommenttia:

  1. Kaunis! Ja tuo mitä sillä viestit, on myös koskettavaa. Tuosta tuli varmasti sinulle mieluinen ja merkityksellinen vaate.

    VastaaPoista
  2. Hieno mekko ja kaunis kirjailu! Kannatti käyttää aikaa enemmän, kuin se kaksi tuntia.

    VastaaPoista