sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kuusimäen Linnunpesän ritarikunnan urheille ritareille

Jälleen on kevätjuhla-aika. Ja perinteisestihän tulee kiitettyä hoitajia ja opettajia hyvin tehdystä työstä ja kuluneista kuulausista jollakin tapaa. Aikaisemmin on tullut leivottua jotain suuhun pantavaa kahvipöytään, mutta se tuntuu olevan tapana kovin monella ja niinpä parina päivänä hoitajien pitäisi tuhota useampi kakku jotteivat joutuisi niitä roskiin heittämään. Niinpä tänä vuonna päätin tehdä jotain muuta: jotain kestävää josta olisi iloa niin hoitajille kuin lapsillekin,  jotain josta olisi iloa pitkään....

Roolileikit ovat kovassa huudossa ja niitä päikyssä leikitään päivittäin. Roolivaatteitakin on laatikollinen: tyllihameita, kruunuja, prinsessamekkoja, keijun siipiä ja vielä muutama tyllihelmainen prinsessamekko lisää. Pojille löytyy leikkiin yksi silmikollinen kypärä ja viitta.  Ja kuitenkin kun pojalta kysyy, niin ritarileikkiä leikitään oikeastaan joka päivä. Ja jos kerran ritari pelastaa kauniiseen tyllimekkoon pukeutuneen prinsessan, niin onhan ritarillekin jotain päälle saatava...

Siitä se ajatus sitten lähti:


Settiin kuuluvat satiininen viitta sekä ritarikunnan vaakunalla koristeltu paita. Eikä ritari tuetenkään ole ritari ilman hohtavaa haarniskaa: vaakunallinen rinta/selkäpanssari, kypärämyssy sekä saappaat.

Materiaaleina keltainen ja punainen polyestersatiini (näitä myös kupärämyssyn ja saapikkaiden vuorina), sekä metaalinhohto harmaa lycra. Lisäksi vahvaa tukikangasta, muutama solki sekä hiukan nauhaa. Kaava Burdalta ja koko asussa on 122.


Tälle omalle pikkuritarille asu on hitusen vielä liian iso, mutta tuskin se leikeissä haittaa.


Kuten huomaa, ei kaikkia osia tarvita yhtäaikaa ritarimaisuuteen, joten asun voi jakaa useamman leikkijän kesken.



Sekä paidasta että rintapanssarista löytyy vaakuna, jonka ideoin. Siitä siis löytyy pojan päiväkoti ja ryhmä.


Toivottavasti Kuusimäen kuningaskunnan Linnunpesän ritarisäädyn urheat jäsenet pelastavat tulevaisuudessakin monia prinsessoja ilkeiden noitien ja lohikäärmeiden kynsistä!

1 kommentti:

  1. Onpa huippuhieno ritariasu ja mahtava lahja! Nuo vaakunat on taitavasti tehty :)

    VastaaPoista