sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Lämpeneviin päiviin

Kevään Ottobressa oli kaava jonkinlaisesta interlocktrikoosta tehtyyn takkiin. Malli suorastaan huusi päästä kevättakiksi.


Kankaat ovat EKsta, limenvihreä softshelliä ja musta foxshelliä. Pieni koostumusero noissa on, musta tuntuu ehkä ihan aavistuksen ohuemmalta.


Kaava on siis Everyday Wear (OB 2/15). Lantiolta alaspäin levensin helmaa kauttaaltaan ja kyljistä otin vyötäröltä sisään melko reilusti. Etusivu kappaleiden rinnankaarta laajensin jonkin verran.


Malli on hauska ja pituus sellainen että takamuskin pysyy lämpimänä. 


Mallissa menee huolittelunauha sekä kauluksella että vetoketjun reunassa, ja kerrankin jaksoin nuo jopa väsäillä.


Tykkään!


Juniori oli meillä tosin sitä mieltä, että takki on hänen, ei äitin...

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kun ompeluinto pääsi uimaan liiveihin....

Joskus viime kesän aikana törmäsin netissä Make Bra sivustoon. Ajatus liivien ompelusta kiehtoi, etenkin kun joudun itse haastavien mittojen vuoksi tilaamaan aina kaikki liivini netistä, joko briteistä tai sitten ison meren takaa. Aina hiukan arpapeliä kun ei voi sovittaa ja mallit harvoin ovat niitä kaikkein kivoinpia. Niinpä päädyin tilaamaan parit kaavat ja materiaalia tuolta sivuilta, mutta siinä sitten tarkempi perehtyminen ja liivien toteutus jäi.

Nyt on kuitenkin useampi netin ompeluseuralainen käynyt Make Bran alusvaatekurssilla ja itsekin asiasta taas innostuin (ei vähiten siksi että liivivarasto alkoi taas huveta). Tampereen alueella oli ompelijaporukalla tarkoitus järjestää meille oma kurssi sekä nyt keväällä että syksyllä, mutta sekaannusten vuoksi kevään kurssi peruuntui. Päätin uskaltautua kokeilemaan josko kaavojen ja sivuston ohjeiden mukaan sittenkin osaisi liivit ilman hands on opastusta tehdä...


Ja voi että, kyllä kannatti! Make Bran sivuilla on kerrassaan mahtava video liivien tekemisestä, kaavat ovat yksinkertaisuudessaan ihanan malliset ja helposti ulkonäöltään muuttuvat. Ja tekeminen on äärimmäsen helppoa ja nopeaa. Kannattaa siis kokeilla! Ainoa miinus on se, että puhua on aivan äärimmäisen koukuttavaa, eli jos yhdet tekee, niin tuskin jäävät ainoiksi...


Ensiksi otin käsittelyyn mallin #DL02. Tässä mallissa sekä kupit että olkaimet on foamilla tuettu, ja olkaimet ovat suoraa jatkoa kupin keskiosalle. Koska foam tekee kuppiosasta joustamattoman, päätin käyttää kuppiin myös osittain päälle joustamatonta puuvillaa.


Marianne Valolan musta NaistenPäivä-puuvilla suorastaan vaati päästä mukaan tähän projektiin, ja kaveriksi sille valikoitui perus musta jersey. Piristeeksi vielä hiukan turkoosin taittavaa sinistä alusvaatekumpparia ja foea, ja valmista tuli.

Ihanan pehmeät ja kuitenkin tukevat päällä!

Mutta kuten sanoin, näiden tekemiseen jää pahasti koukkuun...


Tein siis samantien toisetkin samalla mallilla. Kuppia hiukan edestä näihin madalsin ja olkaimet etuosaa kavensin. Samaten nipistin ympäryksestä pari senttiä pois.


Kankaina PaaPiin ylläripussista saatua vaaleanpunaista Pilkkua sekä mustaa joustopitsiä.


Näistä tuli jotenkin ihanan tyttömäiset, mutta samalla myös melkoisen hottikset....

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Vihaiset linnut lentelivät paitaan...

Poikien serkku vietti 9v-synttäreitään viime lauantaina ja meidän pojista isommalla oli päällään lempparikauluspaitansa. Siinä sitten huomasin, että hihat loppuivat jo varsin korkealle ranteeseen, eikä helmakaan enää pysynyt oikealla kohdallaan. Poika on siis ilmeisesti taas jossain välissä päässyt kasvamaan...

Mitäs siinä sitten muuta kuin uutta paitaa tekemään.

Kaava sama kuin aikaisemmassa panda-paidassa, eli OBn Neptunus slim fit (6/08). Koko tällä kertaa 122, mutta hihojen ja helman pituus 128 mukaan.


Puuvillakangas on tullut ostettua aikaisemmin johonkin ihan muuhun projektiin (taisin suunnitella tätä kevättakin vuoriksi), mutta meneepä tämä tässäkin. Oikeasti vaikutelma ei ole ihan noin sekava ja levoton kun kuvassa.


Jotta kokonaisuus oli edes hiukan rauhallisempi, päädyin tekemään kauluksen, taskun ja kalvosimet yksivärisestä mustasta.


Katsotaan kelpaako saajalle...

Edit. Hyvin kelpasi! Helma vielä hieman pitkä, mutta muutoin hyvä.


tiistai 10. maaliskuuta 2015

Matti kukkarossa?

Viime viikolla mies tuli töistä kotiin noukkien kolikoita taskun pohjalta. Hänelle aikanaan ostamani kukkaro oli hajonnut lopullisesti (toinen setelilokero oli hajonnut jo aikaa sitten ja kortti paikkojen kohdalta vuori oli irronnut, nyt oli kolikkotasku sitten revennyt). Ei siis muuta kuin kaivelemaan laatikosta nahkatilkkuja...


Malli kukkaroon on otettu tuosta hajonneesta kukkarosta. Kaikki reunat huolittelin nahka kaistaleella.


Sisältä löytyy kaksi kortti paikkaa toiselta puolelta, ja kolikkolokero toiselta. Kummankin alla on keskelle aukeava avotasku.


Kolikkotaskun idea on suoraan kopsattu vanhasta kukkarosta.


Setelilokeroita on kaksi, nahan lisäksi hiukan paksumpaa vuorisilkkiä.

Katsotaan kelpaako käyttöön...

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Tyllilaukku 9v synttärisankarille

Villa ja villa -blogin Jaana ompeli viime vuonna aivan mielettömän upeita tyllilaukkuja. Siis aivan käsittämättömän upeita! Nyt päätin itse kokeilla sellaisen tekemistä kun poikien serkkutyttö viettää synttäreitään viikon kuluttua.


Kankaiksi otin valkoista keinonahkaa (palalaarilöytö), vuoriksi lilaa satiinia sekä reilusti tylliä: kovaa tumman lilaa sekä pehmeää vaaleaa lilaa.


Pienen käsilaukun sijaan päätin tehdä ihan hyvän kokoisen olkalaukun: laukun pohjan koko on 30x10cm, eli sinne mahtuvat vaikka koulukirjat. Korkeutta on n 35cm.


Satiinivuoriin on kiinnitettynä vain yksi keinonahkainen tasku, lähinnä kännykälle ajateltu.


Aikaa kyllä kului noita tyllikerroksia laskostaessa: tummaa tylliä on yhteensä 3kerrosta (näistä 2 on kaksinkertaista) ja vaaleaa päällä sitten vielä 2 kaksinkertaisella tyllillä tehtyä kerrosta. Onneksi eilen oli ompeluseurat, ja sain tätä rauhassa väsäillä.


Melkoisen muhkea helmasta tuli, toivottavasti saaja tykkää.

lauantai 28. helmikuuta 2015

Yksi pieni elefantti marssi näin...

Joskus viime kesänä/syksynä tilasin Noshin norsu interlockia useassa värissä, tarkoituksena tehdä unihaalareita juniorille. Jostain syystä se kuitenkin jäi ja lykkääntyi aina vaan. Nyt vihdoin kankaat kaapista otin ja päätin lopulta nuo suunnitellut haalarit tehdä.

Vaan mitä huomasinkaan? Koon 92 kaavat eivät millään korkeutensa puolesta asettuneet kankaille jotka oli ostettu koon 68/74 haalareita varten. Kumma juttu.... Ei siis auttanut muu kuin miettiä homma uusiksi.


Lopputulos on tässä, ja olen aivan rakastunut tähän malliin! Eli OBn elephant march pohjana, mutta suurennettuna kokoon 92 (koot loppuvat kaavassa kokoon 80). Ja haalari tämä on edelleen, vaikutelma kaksiosaisuudesta on hämäystä. Meillä herra haluaa aina nukkua sukat jalassa, ja nukahtamisvaiheessa ne sitten aina salaperäisesti jalasta vahingossa lähtevät. Lopputuloksena huuto ja vaatimus saada sukat takaisin. Siksipä terällinen haalari on aivan loistava ratkaisu meillä edelleen, tässä koossa ei vaan kaupasta tai kaavoilta sellaisia oikein löydy.


Takana siis vetoketju aivan kuten alkuperäisessä mallissakin. Edessä ollessaan vetoketju tuppaa öisin aukeamaan itsestään ja puku herkästi poistumaan päältä, sama koskee kaksiosaisen yöppien housuja. Kysyttäessä kuka vetskarin on aukaissut tai housut pois ottanut, osoittaa poika itse aina sängyn reunassa roikkuvaa pupusoittorasiaa... 


Hiukan olisi tuon vaakasauman ehkä voinut tehdä ylemmäs, mutta katsotaan mihin asettuu kun kasvunvara häviää.


Tämä oli toinen malli jonka muokkasin, mutta ei kuitenkaan niin kiva.


Herralle itselleen kelpasi kyllä.


Norsuinterlockien tapaan myös dots-jersey on Noshia. 


"Ison pojan yöpät" on niiiiin kova juttu!


Myös tämän käpysen pyyt pivossa -jerseyn olen aikanaan ostanut yöppäkäyttöön.... Koki siis nyt saman kohtalon kuin norsut.


Loving it!

Sylvan huutis osa II

Laukkujen lisäksi tuli Sylvan huutokauppaan tehtyä myös pari vaatetta.


Aikuisten kansio näytti jäävän kovin tyhjäksi ja niinpä päätin tekaista sinne pikaiseen yhden tunikan vielä viimeisenä iltana. Kaavana Farbenmixin Shelly koossa L. Kauluksen leikkelin ihan vain summissa, ideana että teen sen verran korkean savupiipun että se toimii myös kevyenä huppuna.


Kankaana Majapuun harmaa/ruskea Retrock-jersey yhdistettynä viininpunaiseen jerseyhin. Viininpunaista löytyy siis sisäpuolelta kauluksesta, hihansuista sekä helma"resorista".


Poikien/unisex kansioon tein yksinkertaisen bodyn. Kisuliini-kaava koossa 80. Napit takana raglan-saumassa. Limenvihreä jersey on Marimekolta, lila resori Noshilta.


Edessä on MDPn mustasta glitter-kalvosta leikattu mehiläinen.