sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Solmion ompelua

Joulu lähestyy ja jo hyvissä ajoin sain idean poikien joulupaitoihin: tekisin paapiin kuusista paidat ja niihin silityskalvoista kravatit. Ihan mahtava idea. Ja sitten erehdyin kysymään isomman pojan mielipidettä...

Suunnitelma kelpasi, mutta kravatin pitäisi olla oikea, ei mikään kuva. Joten eipä sitten muuta kuin kaavottamaan. Sinällään ongelma ei ollut iso, sillä eräästä joululahjapaketista tulee tänä jouluna paljastumaan itse ommeltu kravatti, mutta nyt piti saada tehtyä paitaan kiinni tuleva valekraka, jossa olisi oikea solmu ja myös se kapeampi pää. Ohjeet olivat varsin tarkat...

Tällaisen kaavan sain lopulta aikaiseksi. Päätin kuvata solmion ompelun vaiheet, joten tässäpä tulee samantien pieni tutoriaali asiasta. Ihan oikea solmio tehdään samoin, kappale vaan on reilusti pitempi.

Feikkisolmioon kappaleen koko pituus on 56cm.
Keskellä leveyttä on 7.5cm. Leveässä päässä leveys on suurimmillaan 13cm ja tuo kohta on 6cm päässä kärjestä. Ohuessa päässä leveys on 8cm, 4cm päässä kärjestä.

Solmioon tarvitaan kolme kappaletta, kaikki täysvinosti langan suuntaan leikattuna. Itse päädyin lapsille valitsemaan pintamateriaaliksi dupion-silkin sijaan ihan elastaanitrikoon. Vuoriksi vuorisatiinia ja lisäksi vielä ohutta tukikangasta.

Ensimmäisenä kannattaa silittää tukikangas kiinni päällikankaaseen.

Aseta päälikangas ja vuori oikeat puolet vastakkain ja ompele kumpikin pää suoralla yhteen.

Kavenna saumanvaroja ja leikkaa kärki vaakasuoraan aivan tikkiä viistäen. Sama kummassakin päässä.

Käännä kravatti pitkien sivujen kautta ympäri.

Neulaa ja silitä käjet tiukoiksi. Sauma saa tulla pari milliä nurjan puolelle

Nyt kannattaa kiinnittää vuori ja päällinen toisiinsa kiinni parilla nuppineulalla pitkiltä sivuilta. Helpottaa huomattavasti seuraavaa vaihetta. Käännä kravatti kahtia pitkiä sivuja myöten, päällikangas jää sisälle.

Ompele pitkät sivut yhteen suoralla ompeleella ja silitä tämän jälkeen saumanvarat auki.

Käännä kravatti oikeinpäin, asettele sauma keskelle taakse ja silitä tai prässää siistiksi.

Valmista tuli!

Sitten on vuorossa "solmun" tekeminen...

Täitä solmio kahtia ja asettele kapea pää halutulle tasolle leveän päälle. Kapean pään oikea puoli tulee leveän nurjaa vasten.

Käännöskohta näyttää siis tältä. Jatkossa on tärkeää pitää napakasti kiinni kravatin osista etteivät pääse liukumaan toisiaan vasten.

Avaa kaarretta hiukan ja työnnä päät läpi syntyneestä silmukasta. Muista pitää päät yhdessä.

Hilaa syntynyttä "solmua" vähitellen ylöspäin jolloin se napakoituu. Älä päästä irti, sillä oikeastihan minkäänlaista solmua tuossa ei ole.

Kun olet tyytyväinen "solmun" tasoon, käännä kravatti ympäri. Takapuoli näyttää jokseenkin nyt tältä. Ota neula ja lankaa ja ompele käsin pari pistoa joilla kiinnitä solmun paikalleen. Sopiva kohta ompeleille löytyy tuosta kuvan vihreän nuppineulan tienoilta.

Nyt solmu pysyy jo kasassa ja enää tarvitsee muotoilla sitä hiukan. Ota kravatti käteen ensimmäisen kuvan osoittamalla tavalla ja purista reunat solmusta yhteen. Ompele  jälleen muutamalla pistolla solmun alareunan kulmat lähes toisiinsa kiinni.

Valmis! Halutessasi voit tehdä vielä kapealle päälle pidikkeen nauhasta tuonne leveän pään alapintaan.

Kiinnitä valmis kravatti paidan kaulukseen haluamallasi tavalla. Itse ompelun sen kanttauksen alareunaan parilla pistolla kummastakin yläkulmasta.

Hyvää joulua!

3 kommenttia:

  1. Todella hyvä ja selkeä ohje! Kiitos! Tulee melko varmasti meillä käyttöön. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pienempi pojista rakastaa kravattia ja on päiväkotiinkin välillä mennyt tarralla kaulaan laitettava kraka paidan päällä. Isompaa puolestaan ahdistaa kaikki kaulaan laitettava. Tää on sopiva yhdistelmä kummallekin

      Poista
  2. Hyvä ohje, joka varmasti pääsee kokeiluun! Kiitos!

    VastaaPoista