maanantai 21. heinäkuuta 2014

Värejä ja dinosauruksia

Perjantaina haettiin tällä kertaa inspiraatiota erilaisista lastenhuoneista. Itseeni osui parhaiten huoneista ensimmäinen, joka oli valoisa, mutta värikäs.  Samaten puhuttelivat toisen huoneen hyllyllä lymyilleet dinosaurukset,  joita meilläkin lattioilla vilisee.


Alkuun ajatus oli tehdä oranssi paita jossa olisi ollut valkoisella silityskalvolla toteutettu dinon luuranko.


Sitten totesin että pojan mielestä fossiilit eivät vielä kuitenkaan ole niin mielenkintoisia, joten päätinkin tehdä luiden sijaan "oikean" dinon.


Kaapissa oli lähes neonvihreällä pohjalla olevaa dinokangasta, joka sai seurakseen sinistä trikoota. Peittarikanttaukset tein tällä kertaa väärinpäin, eli siepparin lanka tuli näkyviin. Toimii koristeompeleena. Myös kauluksen resorin laitoin väärinpäin ja sääsin ompeleen kulkemaan hieman tavallista keskemmällä: Resori siis jatkuu vapaana pienen pätkää kanttauksen ulkopuolella.


Kaavana taas OBn This and That (3/14).


takaa löytyy jalanjälkimerkki
 

Ja edestä sitten kimaltava dino hurjine kultaisine kynsineen. poika juuri jokin aika sitten harmitteli kun hän niin haluaisi jonkin kimaltavan paidan itselleen. nyt sellaisen siis sai.


pakko todeta, että kimaltavan kohteen kuvaaminen on varsin haastavaa...

1 kommentti:

  1. Reippaan ja kivan näköinen paita! Täytyy ihailla näitä silityskuviasi.

    VastaaPoista