maanantai 3. maaliskuuta 2014

Merinovillainen takki

Joulun alla heräsi ajatus tehdä pehmeääkin pehmeämpi kotitakki äitilleni. Materiaaliksi halusin lämpöisen merinovillan ja ihastuin lopulta mustaan maatuskakuosiseen. Ja siitähän se ongelma sitten tulikin kun kyseinen kangas kyseisessä värissä oli kaikkialta loppu. :'(
 
Lopulta sain Facebookin Tampereen Ompeluryhmästä vinkin, että kannattaisi laittaa sähköpostia Pehemiälle ja kysyä josko heiltä jokunen metri kuitenkin löytyisi. Niin tein, ja kankaani sitten sainkin. Leikkasin kappaleet ja osat jäivät odottamaan ompelua.
 
Nyt hiihtolomalla sitten lähdimme vanhempieni luo ja siellä takin tein valmiiksi (pääsi samantien sovittamaan ja päättämään lopullisen mallin). Samalla paljastui, että tämä ajatus meni ihan nappiin, äiti oli jo jonkin aikaa etsinyt kotitakkia itselleen leggareiden ja paidan kanssa pidettäväksi.
 
 
Kaavana Ottobren Romantic Touch (5/2012) ja kankaana Pehemiän ja Majapuun Maatuska merinovillaneulos mustavalkoisena. 
 
 
Takissa etukappaleet on piiretty leveiksi ja ne menevät reilusti päällekkäin.
 
 
Itse laitoin takkiin vain kaksi nappia, yhden ison vasemmalle olalle, jatoisen pienemmän piiloon oikealle olalle. Näin takkia voikäyttää sekä aukinaisena että kiinni ja halutessaan kietaista vaikka vyön vyötäisille.
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti