tiistai 18. helmikuuta 2014

Monster high

Facebookin saumanvara-ryhmässä sattuu ja tapahtuu. Nyt pääsin osallistumaan "salainen vaateystävä"-tempaukseen. Ideana oli, että sadasta osallistujasta joku arvotaan ystäväksesi ja hänelle sitten ompelet kaksi juttua lahjaksi, yhden isomman ja yhden pienemmän.

Saadessani ystäväni nimen ja toiveet meinasi kylmä hiki kihota otsalle. Pitkään ihania ompeluksia tehnyt savalainen ja lahjan saajana hänen 8-vuotias tyttärensä. Mitä ihmettä kahden pienen pojan äiti oikein tietää ala-aste ikäisen tytön maailmasta. Toiveista löytyi kuitenkin tieto, jonka mukaan Monster High oli kova juttu,  joten siitä sitten lähdin miettimään.

Ensimmäinen ajatus oli applikaatio tuolla teemalla ja niinpä lähdin googlaamaan. Siinä sitten kuvahaun tuloksia katsellessa mieleen nousikin toisenlainen ajatus. Entä jos tekisikin paidan ja hameen hirviökoulun tyttöjen tyylillä...

Tästä siis lähdettiin


ja tällainen siitä tuli...

Edestä

takaa
I

Yläosan pohjana on ottobren peacock paita. Hihojen yläosassa pienet rypytykset. Musta trikoo on suht ohutta, tuo korsettiosan miodostava pinkki sitten vahvempaa. Edessä feikkinapitus ja rusetti.

 

Takana nyöritys koristeena.


Alaosana varsin lyhyt vekkihame.


Kaava on ihan suoraan ottobrelta js nimeltään Emelie. Kankaana valkoinen twilli. Edessä vetoketjuhalkio (jossa tosin nepparit). Vekkiosion reunassa myytama tähtiniitti.


Takataskuissa Monster high -kallotikkaukset, väritys kangastusseilla.

hieman iso oli lahja saajalle vielä ollut, mutta muutoin kuulemma mieluinen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti